Tiehankkeet - Lappi

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vastaa alueellisina toteutettavista perustienpidon tieinvestoinneista ja niiden suunnittelusta Lapin alueella. Alueellisina investointeina toteutetaan liikenneturvallisuutta parantavia pieniä hankkeita ja liikennejärjestelyitä. Rahoituksen vähäisyyden vuoksi alueellisiin investointeihin ei voida panostaa odotusten mukaisesti.

Tieverkon suuret kehittämishankkeet ovat eduskunnan päättämiä ja valtion talousarviossa erikseen nimettyjä hankkeita, joilla parannetaan tie- ja liikenneoloja valtakunnallisesti merkittävillä väylillä. Kehittämishankkeiden toteuttamisesta vastaa Väylävirasto. Valtatien 4 Oulu-Kemi kehittämishankkeeseen on valtion talousarviossa osoitettu 125 miljoonaa euroa vuosille 2017–2021. Toimenpiteiden suunnittelu on käynnissä ja rakentaminen on alkanut hankkeen eteläpäästä vuonna 2017. Simon kunnan alueella sijaitsevan Viantiejoki-Maksniemi -osuuden rakennustyön ennakoidaan ajoittuvan vuosille 2019-2020.

Lapin ELY-keskuksen tiehankesivut ovat siirtyneet vuoden 2019 alkupuolella Väyläviraston (Väylän) hankesivustolle. Hankkeet on ryhmitelty sivustolle maakunnittain.

Suunnitteilla olevat tiehankkeet

  https://vayla.fi/lapissa-suunnitteilla

Rakenteilla olevat tiehankkeet

https://vayla.fi/lapissa-rakenteilla

Valmistuneet tiehankkeet

Uppdaterad