Jatkuvan oppimisen taipaleella - miten tukea oppimista strategisilla valinnoilla, arjen käytänteillä ja eri toimijoiden vertaisoppimisella?
Työ käynnistyi pandemian alussa
Taipaleeni jatkuvan oppimisen koordinaattorina käynnistyi keväällä 2020. Rekrytointivaiheessa elimme pandemian alkua. Haastattelu toteutettiin jo virtuaalisesti. Verkon kapasiteetti ei riittänyt videokuvaan. Olimme kaikki yhtä kauniita. Tulin valituksi ja aloitin Uudenmaan ELY-keskuksessa Pasilassa jatkuvan oppimisen koordinaattorina elokuussa. Ehdin olla fyysisesti paikalla 1,5 viikkoa, minkä jälkeen siirryin etätöihin muiden kollegoiden tapaan.
Oppiminen ja tulevaisuuden mahdollisuuksien näkeminen ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Nykyisessä tehtävässäni niillä on entistä suurempi merkitys. Tehtävänäni on yhdessä neljäntoista muun ELY-keskusalueen ja kollegan kanssa löytää toimintatapoja alueiden ja yritysten elinvoiman, työllisyyden ja osaamisen kehittämisen kokonaisuuden uudistamiseen. Tehtävämme työllisyyttä ja oppimista yhdistävässä rajapinnassa on uusi. Peruslähtökohdat tulevat hallitusohjelmasta ja sitä konkretisoivista jatkuvan oppimisen parlamentaarisen uudistuksen ja elinikäisen ohjauksen periaatteista ja linjauksista.
Koordinaattoriverkosto oppimisen tukena
Ensimmäiset jatkuvan oppimisen koordinaattorit aloittivat työnsä keväällä 2020. Aloittaessani havaitsin pian, että valtakunnallinen verkosto muodostui tärkeäksi kanavaksi tehtävien, tavoitteiden, työtapojen ja kokonaisuuksien hahmottamisessa. Pandemia mahdollisti verkkotyöskentelyn eri puolilla Suomea työskentelevien kollegoiden kanssa. Meitä oli huikea laaja-alainen osaajajoukko erilaisilla taustoilla ja tulokulmilla. Vaikka kullakin alueella oli omat erityispiirteensä, niin toiminnot ja teemat olivat monilta osin samoja. Monet haasteet toimialojen, digitaalisuuden, tiedolla johtamisen tai alueellisten verkostojen kokoamisen osalta olivat yhteisiä. Halua, tahtoa ja motivaatiota oppimisen edistämiseen ja yhdessä työskentelyyn löytyi runsaasti. Verkoston työskentely tuki myös omaa hyvinvointia.
Olimme työskennelleet yhdessä vajaan vuoden, kun meille tarjoutui mahdollisuus lähteä mukaan valtion työelämäpalveluiden ja Feeniks hankkeen oppimismentorointivalmennukseen. Minä ja joukko kollegoita lähdimme uteliaina mukaan. Olimme hieman erilainen kohderyhmä kuin muut valmennukseen osallistujat. Työkenttämme on laaja-alainen, iso systeeminen kokonaisuus, jonka tavoitteita on vaikea konkretisoida ja kiteyttää, toimijoita ja verkostoja on lukuisia. Tavoitteenamme oli edistää työssäoppimisen valmiuksia ja verkostomme toimijuutta, tukea yhteisöllistä oppimista ja oppimiskulttuuria sekä tunnistaa vahvuuksia ja rajoitteita.
Antoisien keskustelujen jälkeen koordinaattoriverkoston tavoitteiksi nousivat jatkuvan oppimisen hiljaisen tiedon saaminen käyttöön laajemmin, yhteisöllisen oppimiskulttuurin tukeminen ja verkoston kyvykkyyksien näkyväksi tekeminen ja jakaminen. Kiteytimme matkan aikana yhdessä myös jatkuvan oppimisen koordinaattorien ydintehtävät alueilla. Tulevaisuudessa keskustelu jatkuu suhteessa toimintaympäristön muutoksiin ja erityisesti käynnistyneeseen jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskukseen.
Mitä opin vuoden aikana?
Oppiminen kuuluu meille kaikille ja tapahtuu vuorovaikutuksessa ympäristöömme. Miten tukea oppimista strategisilla valinnoilla, arjen käytänteillä ja eri toimijoiden vertaisoppimisella?
Oppimismentorointi on oppimisen tukemista vertaisena. Lähtökohtana on henkilökohtainen motivaatio ja aloitteellisuus; rinnalla kollegat ja yhteisöllistä työskentelyä tukevat toimintatavat. Oppimismentorointi on lähellä valmentavaa työotetta ja mentorointia sekä oppimismuotoilua. Valmennuksemme aikana kävimme koordinaattoreina lukuisia antoisia keskusteluita, haastoimme vetäjiä ja toisiamme, myös meitä ryhmänä haastettiin. Ajattelumme kehittyi matkan aikana huimasti ja keskinäinen turvallisuutemme ryhmässä lisääntyi. Syntyi työpareja, tunnistimme yhteisiä teemoja, keskinäinen tukemme arjessa lisääntyi ja löysi uusia muotoja. Jatkossa voimme viedä osaamistamme myös kumppaniverkostoihimme.
Mitä ajattelen tällä hetkellä oppimisesta ja oppimismentoroinnista?
Kannattaa hypätä uusiin haasteisiin ja etsiä rohkeasti uusia tulokulmia. Tavoitteet muuttuvat ja elävät matkalla. Polkua ei kannata suunnitella liian valmiiksi. Suuntaviittoja ja rakenteita tarvitaan, mutta oppimiselle kannattaa jättää tilaa. On tärkeää ymmärtää jatkuvan oppimisen isoa kuvaa, mutta myös toimia arjessa konkreettisin teoin. Jatkuvan oppimisen työ on oppimiskulttuuriin vaikuttamista, toimintatapojen ja työkalujen kehittämistä, eri toimijoiden yhteen saattamista ja roolien tavoitteellista kirkastamista. Miten lisätä omaa ja yhteistä osaamista?
Verkostomainen työskentely ja vertaistuki osoittautuivat erinomaiseksi väyläksi viedä jatkuvan oppimisen asiaa eteenpäin.
Jälkikirjoitus: Tapasimme muutaman kollegan kanssa ennen lomia Roineen rannalla. Tapaaminen tapahtui ensimmäistä kertaa livenä lähes vuoden yhteisen verkkotyöskentelyn jälkeen. Oli hienoa huomata, että mielikuva meistä verkossa ja livenä oli sama - kuin olisimme aina tunteneet.
Maarit Hildén, kehittämisasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus
Jatkuvaa oppimista virtuaalisen fasilitoinnin matkassa - kun niin moni asia voi mennä pieleen
Työskentelen jatkuvan oppimisen koordinaattorina Pirkanmaan ELY-keskuksessa. Jatkuva oppiminen on työni ydintä, joten oppimiselle on antauduttava tämän tästä. On uskallettava, vaikka jännittäisikin. On rohkeasti kokeiltava, vaikka pelottaisi. Tämä on tarina siitä, kuinka virtuaalisen fasilitoinnin pelko selätettiin, koska verkostotyötä on hankala tehdä, jos ei kutsu ihmisiä yhteisen pöydän (Teamsin) ääreen.
Kun aloitin verkostotyössäni elokuussa 2020, olin suunnitellut hyppääväni auton rattiin ja huristelevani pitkin Pirkanmaata tutustumassa jatkuvan oppimisen verkoston jäseniin. Miten se muka muuten onnistuisi, verkoston jäseniin tutustuminen ja luottamuksen rakentaminen? Olin myös suunnittelut kutsuvani verkoston jäseniä yhteisten pöytien ääreen, jolloin voisimme rakentaa yhteistä ymmärrystä leppoisasti kahvikupposen äärellä, keskustelun soljuessa kuin itsestään.
Sukellus virtuaalisen fasilitoinnin saloihin
No, hyvin nopeasti kävi ilmi, etteivät fyysiset kontaktit olleet mahdollisia, joten oli turvauduttava verkkotapaamisiin. Eipä siinä mitään, olin tottunut vetämään tapaamisia ja koulutuksia verkon välityksellä. Mutta tämä uusi työni ei ollutkaan kouluttamista, vaan yhteistyötä, keskustelua, verkostoitumista, ja yhteisen ymmärryksen rakentamista useamman tahon kanssa. Huomasin pian, että työkalupakkini kaipasi kipeästi jotain, ja se jokin oli fasilitointitaidot. Minun tulisi osata suunnitella ja toteuttaa ryhmäprosesseja! Olisi osattava johtaa etätapaamisia, helpottaa ihmisten välistä vuorovaikutusta ja ohjata tavoitteiden toteutumista erilaisin metodein, verkon välityksellä. Tiesin, että jos oppisin virtuaalisen fasilitoinnin salat, saavuttaisin työssäni aivan uusia ulottuvuuksia, ja nostaisin verkostotyön vaikuttavuuden uudelle tasolle.
Ongelmana oli vain se, etten tiennyt aiheesta juuri mitään. Olin kyllä nähnyt muiden tekevän sitä. Mutta että itse, voi kamaluus! Mielessä pyöri sata asiaa, jotka voisivat mennä pieleen livetilanteessa. Olin kuitenkin päättänyt, että tähän oli nyt syvennyttävä ja taito oli otettava haltuun. Katsoin aiheeseen liittyen kymmeniä webinaareja, kuuntelin lukuisia podcasteja, luin artikkeleita, seurasin keskustelua somessa, ja ajattelin, että nyt tiedänkin tästä jo jotain. Enää puuttuu se toteutus!
Minulla on yksikössäni aivan ihana kollega, joka oli samanlaisessa tilanteessa. Oli johdettava verkostoja verkossa. Löimme kollegan kanssa viisaat päämme yhteen, ja heräsi idea yhteisestä virtuaalisen fasilitoinnin harjoittelutuokiosta. Sellainen sovittiin ja lyötiin kalentereihin. Oppimistuokio oli hedelmällinen - vaihdettiin vinkkejä, tietoa, oppeja ja kokeiltiin erilaisia työkaluja. Molemmilla oli tämän jälkeen voimaantunut fiilis - tämä ja tuo, sehän onkin oikeastaan aika helppoa! Oli hyvä päästä testailemaan - onnistumaan ja erehtymään yhdessä - kokeillen erilaisia kikkoja käytännössä. Oppimistuokion rohkaisemana päätin kokeilla virtuaalista fasilitointia ulkopuolisten kanssa. Hitsit miten jännittävää, jo pelkän työpajan ajankohdan sopiminen!
Koitti suuri päivä. Minua jännitti, mutta tilaisuus meni kuin menikin hienosti! Muutama tekninen hässäkkä koettiin, mutta niistä selvittiin verkoston tuella. Verkkotapaamisia alkoi solahdella kalenteriin yhä enemmän ja tiiviimmin, ja ne jännittävät minua kerta kerralta vähemmän.
Onnistumisen kokemuksilla oppimisen dominoefektiin
Työni ydin ovat verkostot ja vuorovaikutuksen synnyttäminen verkoston välillä. Jos en olisi uppoutunut virtuaalisen fasilitoinnin saloihin, työni olisi huomattavasti vaikeampaa, jollei jopa mahdotonta.
En koe edelleenkään olevani virtuaalisen fasilitoinnin asiantuntija, ja hallitsevani kaikkia tarvittavia teknisiä ja metodisia kikkoja, mutta osaan sen riittävän hyvin, ja opin uusia työkaluja ja osallistamisen keinoja koko ajan. Pääsen myös jakamaan osaamistani muille, ja olen siitä ylpeä.
Toivon, että tarinani rohkaisee juuri sinua ottamaan jatkuvan oppimisen haasteen vastaan. Alku voi olla hankalaa, ja epäonnistumisen pelko voi nostaa päätään, mutta tekemällä oppii ja onnistumisen kokemukset voivat parhaimmillaan johtaa oppimisen dominoefektiin!
Sanna Kulmala, Jatkuvan oppimisen koordinaattori, Pirkanmaan ELY-keskus
Jatkuvaa oppimista sosiaalisen median pyörteissä - miten otan somekanavat osaksi työviestintää?
Elämän merkittävimpiä ja nautittavimpia oppimiskokemuksia ovat sellaiset, joiden oppimisessa on haasteita ja kiemuroita. Oppimisen eteen täytyy ponnistella, yrittää yhä uudelleen, vähitellen tunnustaa oma osaamattomuus ja rajallisuus - nöyrtyä ottamaan vastaan muiden tuki.
Tilanne voi lähteä liikkeelle esimerkiksi siitä, että esimies alkuperehdytyksessä sivuhuomautuksena kertoo, että työssäsi viestinnässä on käytössä Twitter, Facebook, Linkedin, Yammer, Blogit jne. Lähtötilanteeni oli, että olin muutama kuukausi sitten laatinut ensimmäisen linkkari-profiilin ja kutsunut mukaan muutaman hyvän kaverin - yhtään postausta en ollut vielä uskaltanut laittaa.
Rohkeasti kokeilemaan
Uuden työntekijän innolla päätin perehtyä asiaan. Netti oli pullollaan ohjeita ja videoklippejä someviestinnästä. Pääni oli kohta aivan sekaisin enkä tiennyt, mistä aloittaa. Juttelin muutaman työkaverin kanssa ja heillä oli samanlaisia ongelmia. Päätettiin yhdessä kysyä apua työpaikan somekonkareilta: "Voitaisiinko käydä vaikka porukalla yhdessä lävitse, miten kannattaa lähteä liikkeelle, millaisia kokemuksia teillä on? Täällä kun on monia someviestinnän aloittelijoita.." Neuvoksi saatiin seuraavaa: "Kuule tekemällä oppii, tekemällä oppii.. "
Päätin siis rohkeasti aloittaa vaan kokeilemaan. Aloittajan ohjeiden mukaan tein Twitter-profiilisivun ja seurailin tuttujen ja työkavereiden sivuja. Kun ei oikein tullut mieleen mielenkiintoista twiitattavaa niin ajattelin, että ehkä retwiittaus olisi turvallisin tapa aloittaa. Voisin vaikka kirjoittaa matkaan mielenkiintoisen kommentin tai ajatuksen. Löysin ajankohtaisen alaani liittyvän twiittauksen ja pyörittelin aloituslausetta pari päivää. Nyt sitten tositoimiin.. Jostain "teknisestä" syystä retwiittaus kuitenkin pääsi karkaamaan ennenkuin olin edes ehtinyt kirjoittaa vetävää aloituslausettani..
Kaikkea ei tarvitse oppia kerralla
Tässä vaiheessa ymmärsin, että tarvitsen tähän hommaan vierihoitoa. Juttelin avoimesti tilanteesta esimieheni kanssa. Häneltä sain huojentavia ohjeita: "Sinun ei tarvitse oppia heti käyttämään kaikkia someviestinnän välineitä - keskity vaikka ensin pariin välineeseen, mitkä tuntuvat sinulle luontevilta, aluksi voi olla helpompi aloittaa asialinjalla ja vasta sen jälkeen miettiä omaa tyyliä someviestinnässä jne." Lisäksi sovimme työpaikan viestinnän asiantuntijan kanssa, että hän voi olla alussa kaverina someviestinnässä. Nyt on ensimmäinen linkkaripostauskin laitettu ja tykkäyksiä saatu roimasti. Kesälomalla vielä valokuvauksen peruskurssille..
Pia Kangas, Jatkuvan oppimisen koordinaattori, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Jatkuvaa oppimista työelämän murroksessa - osaanko minä, osataanko me?
Toimin jatkuvan oppimisen koordinaattorina ja lisäksi opiskelen liiketalouden YAMK-tutkintoa työni ohessa. Tämä on yksi tositarina siitä, kuinka oma työ ja opinnot limittyvät ja täydentävät toisiaan, oppimismentoroinninkin näkökulmasta.
Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota ja lisännyt etätyön tekemistä monissa organisaatioissa. On hypätty lähes valmistautumatta erilaiseen työskentelykulttuuriin. Työt hoidetaan kotitoimistolta ja toimistot kumisevat tyhjyyttään. Työ on muuttunut etätyöksi ja samoin myös johtaminen on muuttunut etäjohtamiseksi.
"Pystyvän pelko"
Toteutin opinnäytetyöhöni liittyen kyselyn henkilöstölle ja esimiehille etäjohtamisesta ja sen nykytilasta. Kyselystä nousseiden teemojen pohjalta järjestin työpajan esimiehille etäjohtamisesta, vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden kehittämisestä etätyössä. Esimiehet reilusti altistivat itsensä oppimiselle, sen pohtimiselle yhdessä, kuinka etänä voisi johtaa vuorovaikutteisemmin ja edistää yhteistöllisyyttä.
Työpajassa kävimme syvällistä ja avaavaa keskustelua etäjohtamisen haasteista koko ajan päivittyvässä digitaalisten sovellusten työskentely-ympäristössä. Esille nousi myös tuttu teema. Edelleen meillä monilla on jokin pelko, ettei viitsi oikein kysyä – kun minunhan pitäisi tämä tietää. Sitten kipristelemme epätietoisuuden kanssa päiväkausia, emmekä varsinkaan sitten viitsi enää tunnustaa työkavereille, että en todellakaan tiedä.
Leimaako moitteettoman oleskelun kulttuuri, ”pystyvän pelko” meidät johonkin muottiin, niin että emme uskalla tunnustaa - ettemme tiedä tai osaa. Eikö lopulta olisi paljon helpompaa ihan reilusti tunnustaa, että en todellakaan ole ehtinyt vielä tutustua, saati ottaa haltuun uusia Teamsin ominaisuuksia. Voisiko pyytää apua kaverilta, että näyttäisikö mitä tarkoitit, miten se toimii?
Pienillä teoilla on iso merkitys
Se, että uskaltaa pyytää apua, ilman pelkoa statuksensa tai asiantuntijuutensa menettämisestä sujuvoittaa oman työn tekemistä varmasti meillä jokaisella. Jatkossa meidän on välttämätöntä opetella uusia asioita yhdessä, mutta etänä. Kun uskallat kysyä, niin se muuttaa vähitellen myös toimintakulttuuria omassa ja verkoston organisaatioissa. Hyvin todennäköisesti jatkossa kollegat uskaltavat vähitellen yhä helpommin tunnustaa tietämättömyytensä ja kysyä apua. Pienillä teoilla on iso merkitys.
Uusia sovelluksia ja työskentelytapoja on otettu käyttöön vuoden aikana myös verkostotoimijoiden kanssa. Se, että opetellaan yhdessä, harjoitellaan porukalla käyttämään uusia digitaalisia ratkaisuja – ei aseta niin kovia suoriutumisen paineita, kuin yksin empiminen. Porukassa jaettu osaaminen myös kasvaa koko ajan.
Olen nyt päättänyt, että jatkossa voin reilusti olla se porukan tyhmin ja ihan pokkana kysyä, jos en tiedä. Uskalletaan avata suumme ja kysyä, silloin voi oppia uutta!
Anja Pääkkönen, koulutuskoordinaattori, Kainuun ELY-keskus
Kuinka sinä mahdollistit muiden onnistumista tänään?
Kun aloitin Hämeen ELY-keskuksen jatkuvan oppimisen koordinaattorin roolissa, aloitin tehtävässä ensitöikseni kartoittamaan alueellista toimijakenttää, sidosryhmiä ja paikallistamaan yhteisiä kehittämisen tarpeita. Kokonaiskuvan ja alueellisten koordinaatiotarpeiden hiljalleen alkaessa hahmottua, paikallistin myös ELY-keskuksen sisältä hyvin läheisesti omaan tehtäväkenttääni liittyvän toisen koordinaatiotehtävän (elinikäinen ohjaus eli tuttavallisemmin ELO), jossa toimiva asiantuntija samoihin aikoihin puolestaan vastaavasti tunnisti oman tehtävänsä linkitykset jatkuvan oppimisen tehtäväkenttään. Sovimme yhteisen keskustelun kartoittaaksemme yhteistyömahdollisuuksia ja tämän myötä lähti muodostumaan ajatus Hämeen osaamisen ja ohjauksen ekosysteemiverkostosta, jota lopulta päätimme lähteä yhteistyössä alueellisten sidosryhmien kanssa rakentamaan. Tässä kahdesta erillisestä koordinaatiotehtävästä luotiin yksi yhteinen tehtävä, jonka strategisissa tavoitteissa yhdistyvät molempien tehtävien aiemmin erilliset tavoitteet.
Kohti yhdessä tekemisen toimintakulttuuria
Kahden ison tehtäväkentän parissa jo pelkästään Hämeen alueella toimii valtava joukko erilaisia toimijoita. Pyrimme operoimaan tällä yhteisellä pelikentällä pyrkimyksenä luoda alueelle toimintakulttuuria, joka aikaisempaa tehokkaammin mahdollistaisi erilaisten toimijoiden yhdessä tekemisen, yhteisen suunnittelun ja yhteiskehittämisen. ELY-keskuksen koordinaattoreina meillä on verkostossa mahdollistava, osallistava ja yhdistävä rooli. Tiedostamme, että olemme luomassa uudenlaista yhteistyötä - emme yksin ELY-keskuksen toimintojen kesken, vaan myös laajemmin alueemme sidosryhmätoimijoiden kesken ja ylimaakunnallisesti.
Jotta voimme kannustaa kumppaneita ympärillämme ajattelemaan ja kokeilemaan tekemistä uusin tavoin, on meidän itsemme pystyttävä myös toimimaan uudella tavalla.
Aina se ei ole helppoa. Ei ole helppoa luopua perinteiseen asiantuntijarooliin rakennetusta ajatuksesta, että kaikki pitää olla aina valmiiksi asti suunniteltu, ennen kuin sitä voi esitellä eteenpäin. Ei ole itsestään selvää osata ottaa käyttöön tai edes sanoittaa ymmärrettävästi toimintatapoja, jotka mahdollistavat aidosti muille toimijoille osallistumisen ja vaikuttamisen työn lopputulokseen.
Vaaditaan pysähtymistä. Pysähtymistä pohtimaan sitä mitä tekee, miksi tekee ja mitä tällä tekemisellä tavoitellaan. Tietääkö itse asiasta tarpeeksi, vai tarvitaanko mukaan joku, joka tietää enemmän? Tarvitaan aikaa miettiä niitä tapoja, joilla käytännössä on järkevää mahdollistaa osallistumista tekemiseen kyseisessä tilanteessa. Täytyy pystyä olemaan avoin myös sille, että tällä hetkellä mielessä siintävä etenemisen tapa ei välttämättä ole se ainoa oikea tapa edetä asiassa, vaan vaihtoehtoisia tapoja edetä on todennäköisesti enemmän kuin pystyy itse kuvittelemaan. On osattava kunnioittaa toisten osaamista ja kyettävä löytämään tapoja yhdistää näitä osaamisia keskenään - erilaiset osaamiset yhdessä kun muodostavat aina enemmän kuin osiensa summan!
"Supersankarit palavat loppuun, mutta hyvät kollegat kantavat ja opettavat toisiaan"
Viime keväänä osallistuin yhdessä jatkuvan oppimisen kollegoideni kanssa valtion työelämäpalveluiden ja Feeniks -hankkeen oppimismentorointivalmennukseen. Tämä valmennus herätteli huomaamaan sitä valtavaa määrää osaamisen potentiaalia, joka ympärillämme on, jos se vain osataan ottaa käyttöön. Aina ei osata tunnistaa omaa osaamista, eikä osata hyödyntää muiden osaamista. Joskus tarvitsee apua ja tukea, tai pienen tönäisyn, jotta rohkaistuu oppimaan uutta.
Oppimismentoroinnissa on pohjimmiltaan kyse ennen kaikkea hyvistä kollegataidoista ja vertaisuudesta, ei supersankareista. Valmennuksesta sain mukaani iskulauseen: "Supersankarit palavat loppuun, mutta hyvät kollegat kantavat ja opettavat toisiaan". Tämä on mielestäni hyvä oppi sovellettavaksi työelämään laajemminkin.
Toimiakseen tehokkaasti yhteistyössä muiden kanssa ei tarvitse olla ko. aihealueen täysin oppinut asiantuntija. Kaikkea tietoa ei tarvitse olla valmiina. Riittää, että on valmis tunnustamaan, että jostain ei tiedä tarpeeksi ja on valmis kuuntelemaan sekä omaksumaan tietoa, jota jollakulla toisella aiheeseen liittyen on. Aidossa yhteistyössä muiden kanssa joku osaa substanssin paremmin kuin muut, joku osaa sanoittaa muiden ajatuksia, joku osaa visualisoida, joku osaa tiivistää ja joku löytää aina uuden näkökulman, josta tarkastella asiaa. Kun omaa osaamistaan tuo rohkeasti muiden käyttöön ja uskaltaa myös hyödyntää muiden osaamista, oppii samalla myös itse usein uutta.
Olen itse siitä onnellisessa asemassa, että saan omassa työssäni oman tehtävänkuvan kautta mahdollistaa muiden toimijoiden yhteistyötä ja edesauttaa tiivistä yhteistekemistä, ts. mahdollistaa onnistumista. Sekä jatkuvan oppimisen että oppimismentoroinnin sanomaan kuitenkin kuuluu, että jokainen meistä voi osaltaan tehdä jotain mahdollistaakseen muiden oppimista ja onnistumista.
Käytännön arjessa teot voivat olla yksinkertaisia: käy tykkäämässä kaverin LinkedIn -postauksesta, jaa avoimesti tietoa omasta tekemisestäsi, mahdollista eri toimijoiden mukaan tulo ja suhtaudu avoimesti muiden näkemyksiin. Usein pelkästään kuuntelemalla, mitä muilla on sanottavaa, oppii jotain uutta. Kehu rohkeasti työkaveria tai kollegaa, kun tunnistat osaamista ympärilläsi. Jaa omaa ja muiden osaamista.
Mitä kaikkea olen oppinut?
Ja mitäkö itse olen tässä jatkuvan oppimisen työtehtävässä tähän mennessä oppinut? Ainakin nämä:
- Tarvitaan rohkeutta epäonnistua
- Tarvitaan kärsivällisyyttä; isotkin tavoitteet kirkastuvat toimenpiteiksi ja pienemmiksi palasiksi pikkuhiljaa - mitä monitahoisemmasta asiasta on kyse, sitä monitahoisempaa toimijajoukkoa myös tarvitaan mukaan ja ison porukan kanssa eteneminen on aina hitaampaa
- Ei ole vain yhtä ainoaa, ns. oikeaa tapaa tehdä asioita
- Kaikkea ei tarvitse tietää ja suunnitella valmiiksi itse - parempaan lopputulokseen usein pääsee, kun antaa muillekin mahdollisuuden osallistua jo suunnitteluvaiheessa
- Solmut aukeavat yhteistyössä - jos huomaat olevasi blokissa, ota useammat aivot mukaan - eli kilauta kaverille tai kutsu koolle aivoriihi. Turhautumisen, informaatioähkyn tai vain kokonaisuuden valtavuuden yllättäessä auttaa, kun asian äärelle malttaa rauhoittua. Omia pohdintojaan on hyvä aina välillä peilata sen toisesta näkökulmasta asioita lähestyvän työkaverin tai kollegan kanssa. Ajatukset usein myös selkeytyvät jo pelkästään sitä kautta, että niitä joutuu sanoittamaan jollekulle.
- Hahmota oman tekemisesi suhde ympärillä tapahtuvaan ja muuhun meneillään olevaan. Toimi osana kokonaisuutta, älä irrallaan muista.
Tämä ei suinkaan ole tyhjentävä listaus - ja voi myös olla, että nämäkin opit vielä matkan varrella hioutuvat ja jopa muuttuvat.
Ihan varmasti vastaan tulee vielä paljon opittavaa, mutta odotan sitä kaikkea innolla. Mikä parasta, en ole tällä matkalla yksin, vaan kanssani kaikkea mahdollistamassa on koko joukko mahtavia kollegoita, sidosryhmäkumppaneita ja asiantuntijoita.
Kristiina Santos, Osaamiskoordinaattori, Hämeen ELY-keskus
Uppdaterad: 03.11.2021