Työllisyyskatsaukset - Kaakkois-Suomi

Työllisyyskatsaus on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kuukausittain laatima tiedote alueen työttömyyden ja avoimien työpaikkojen ajankohtaisesta tilanteesta. Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoon, joka kootaan työ- elinkeinotoimistojen asiakasrekisteritiedoista.

Tiedotteen taulukoissa olevat luvut kuvaavat kuukauden viimeisen arkipäivän tilannetta. Aluejakona käytetään koko Kaakkois-Suomen ELY -keskuksen aluetta, Kaakkois-Suomen kahta maakuntaa, neljää seutukuntaa sekä alueen kuntia. Vertailutietoja esitetään myös koko maasta. Tiedot kuvaavat alueella asuvien henkilöiden ja alueella sijaitsevien työpaikkojen tilannetta. Työmarkkinoiden muutosta kuvataan vertaamalla lukuja vuoden takaisiin tietoihin, jolloin vuodenaikojen mukainen kausivaihtelu ei vaikeuta muutoksen arviointia.

Kunkin kuukauden työllisyyskatsaus julkistetaan seuraavan kuukauden 3.– 4. viikolla.

2019

2018

2017

2016

2015

2014

2013

2012

Uppdaterad