null Oman osaamisen tunnistaminen antaa suuntaa muuttuvassa työelämässä (Pirkanmaa)

Oman osaamisen tunnistaminen antaa suuntaa muuttuvassa työelämässä (Pirkanmaa)

ELY-keskukset tukevat toiminnallaan – palveluin, rahoituksin ja kehittämistoimenpitein – alueiden elinvoimaa, kasvua, hyvää työllisyyskehitystä, työvoiman saatavuutta sekä yritysten kasvua ja tuottavuutta. Kaikkia näitä teemoja yhdistää osaaminen. Yksilöiden ja organisaatioiden osaaminen, kyky valjastaa osaamisesta liiketoimintaa ja osaamisen kehittämisen mahdollisuudet ovat kasvun ja elinvoiman keskiössä.  

Työelämän murros luo jatkuvasti uusia osaamistarpeita – työtehtävät muuttuvat, vanhoja ammatteja kuolee ja samalla syntyy uusia. Harva pärjää sillä ”joskus opitulla osaamisella” ja ”vanhaa tekemällä”. Tai ilman että valjastaa oman – jo olemassa olevan – osaamisensa työelämän alati muuttuviin tarpeisiin. Meillä on valtavasti olemassa olevaa osaamista, joka on osin piilossa. Mutta osaamisen hahmottaminen ja sanoittaminen ei ole helppoa. Harva meistä on tarkastellut osaamistaan siitä näkökulmasta, mihin kaikkeen se muovautuu, ja millaisia mahdollisia urapolkuja jo olemassa olevan osaamisen varaan voi rakentaa.  

Jokainen voi tarkastella omaa osaamistaan omatoimisesti. Alkuun pääsee esimerkiksi miettimällä omia kiinnostuksenkohteitaan ja harrastuksiaan. Missä olen hyvä? Mitä harrastan? Millaiseen tekemiseen koen intohimoa? Mikä minua rentouttaa? Mikä motivoi? Millaisten asioiden pariin hakeudun, jos saan itse valita? Mikä saa minut flow-tilaan? Mikä näitä tilanteita yhdistää? Mitä osaamista tähänastisissa työtehtävissäni on tarvittu? Lisää työkaluja osaamisen tunnistamiseen ja sanoittamiseen löydät Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen verkkosivuilta löytyvästä työkalupakista.  

ELY-keskukset haluavat olla mukana herättämässä keskustelua osaamisesta, sen näkyväksi tekemisestä ja osaamisen kehittämisestä.  Me koordinoimme ja kehitämme monenlaisia palveluita, joiden tarkoituksena on auttaa ihmisiä tunnistamaan ja sanoittamaan omaa osaamistaan ja etenemään kohti uusia urapolkuja.  

Meistä moni kohtaa tilanteita, jolloin on suunnattava uudelle uralle. Esimerkiksi yritysten muutostilanteet tai uusi elämänvaihe ovat paikkoja, joissa on pysähdyttävä miettimään omaan osaamistaan eri näkökulmista ja tarkastelemaan eri vaihtoehtoja, mihin olemassa olevan osaamisen voisi valjastaa. Kyky tuoda esiin omaa osaamistaan ja kyky uuden oppimiseen on tarjottava houkuttelevana pakettina uusille työnantajille, jotka voivat olla täysin eri alalta, kuin mille oma työkokemus rakentuu.  

Apuna tällaisissa tilanteissa työnhaun ollessa ajankohtaista ovat osaamiskartoituspalvelut, jotka auttavat tekemään osaamista näkyväksi. Myös valmennus- ja asiantuntijapalvelut sekä työvoimakoulutukset tähtäävät osaamisen näkyväksi tekemiseen, tukevat osaamisen kehittämistä ja lisäävät mahdollisuuksia työllistyä uusiin tehtäviin. Meillä on myös monia yrityksille suunnattuja, yritysten kasvua, uudistumista ja osaamista tukevia palveluita. Olemme myös kehittäneet maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta, jossa kolmella eri koulutuspolulla huomioidaan erilaisia asiakasryhmiä. Yksilöllisiä tarpeita tukemalla pystytään tunnistamaan erilaista osaamista ja löytämään asiakkaalle sopiva jatkopolku työhön tai koulutukseen. 


​​​​​​

Lisätietoa

Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus > Työkalut (jotpa.fi)

Lue lisää ELY-keskuksen ja TE-toimiston osaamisen kehittämisen palveluista: 

ELY-keskuksen koulutusohjelmat pk-yrityksille:

 

Pirkanmaan ELY-keskus on mukana osaaminen näkyviin -viikolla 5.-11.9.2022

 

Lue myös muut Osaaminen näkyviin -viikon juttumme:

Kokkeja, koneistajia ja hitsaajia - Maahan muuttaneiden taidot selville ja käyttöön kotoutumiskoulutuksessa

Elinikäinen ohjaus parantaa oppimistuloksia ja edistää siirtymiä työelämään

Kansainväliset osaajat palvelumuotoilijoina: Talent Traction -hankkeella osaamisen näyttöjä ja työelämäyhteyksiä