Navigeringsmeny
Uutiset 2017

Nyheter 2017

Nyheter 2017

Yrittäjästä  työnantajaksi -hankkeen palveluntuottajat valittu

Valtakunnallisen, vuoden 2018 loppuun saakka kestävän hankkeen tavoitteena on kehittää ensisijaisesti ensimmäistä työntekijäänsä palkkaavien yksinyrittäjien työnantajataitoja ja rekrytointiosaamista. Yksityisten palveluntuottajien tehtävänä on löytää ja ohjata asiakkaat henkilökohtaiseen valmennukseen ja ohjaukseen alueellisen palvelumarkkinoinnin keinoin. Pilotissa on mukana yhteensä 13 ELY-aluetta (ELY-keskus ja TE-toimisto).

Hankinnan taustalla on hallituksen yrittäjyyspaketti ja sen toimenpiteet, joilla kannustetaan yrittäjyyteen sekä poistetaan yrittäjyyden esteitä. Hankittavalla palvelulla tuetaan kasvupalvelujen rakentamista hankkimalla ne yksityisiltä palveluntuottajilta. Palvelu sisältää palvelumarkkinoinnin, henkilökohtaisen ohjauksen ja sparrauksen sekä rekrytointisuunnitelman laatimisen. Palkkiot maksetaan tulosten perusteella.

Työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämä hanke toteutetaan yhteistyössä Suomen yrittäjien kanssa. Tarjouskilpailu oli käynnissä 26.6. – 7.8.2017, hankintayksikkönä toimi Uudenmaan ELY-keskus.

Valitut palveluntuottajat, joihin yritykset voivat jo ottaa yhteyttä ovat:

* Anakom: Keski-Suomi, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo https://yrittajastatyonantajaksi.fi

* Arffman: Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Satakunta http://www.arfcon.fi/tyonantajaksi

* Hyria: Häme https://www.hyria.fi/yrityspalvelut/yrittajasta_tyonantajaksi

* Suomen Yrittäjäopisto: Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa https://www.syo.fi/asiantuntijapalvelut/yrittajasta-tyonantajaksi

* Tamora: Kaakkois-Suomi https://sway.com/Lqs0BRBSkg78cseW

* Tamora: Varsinais-Suomi<https://sway.com/pHeaDCBi0HUuG501?ref=Link

* Turre Legal: Uusimaa ja Lappi https://www.tyonantajaksi.fi

Lisätietoja:

Uudenmaan ELY-keskus

  • kehittämispäällikkö Pirjo Karlsson, pirjo.karlsson(at)ely-keskus.fi
  • projektisuunnittelija Maria Seppänen, maria.seppanen(at)te-toimisto.fi

Regional information