Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Sinilevää paikoitellen (Pohjois-Karjala)

Valtakunnallinen leväseuranta on käynnissä Pohjois-Karjalassa; meneillään on jo 22. kesä. Leväseurantaa tehdään yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), ELY-keskusten, kuntien ja vapaaehtoisten havaitsijoiden kanssa. Koulutetut havainnoitsijat tekevät vakiokohteissa silmämääräiset havainnot viikoittain 3.6.–28.9.2019, tiistaisin ja keskiviikkoisin. Koko Suomen kattavan havainnoinnin tavoitteena on saada yleiskuva sisävesien sekä merialueen sinilevätilanteesta ja sen vaihtelusta.

Leväseurannan heinäkuun alun tulokset

Pohjois-Karjalan ELY-keskus tekee säännöllistä leväseurantaa yhdessä vapaaehtoisten havainnoitsijoiden kanssa 19 järvikohteessa. Heinäkuun alkupuoliskolla sinileviä on havaittu jonkin verran, tällä viikolla Höytiäisellä Hiekkaniemessä ja Suuri-Onkamolla Ruunaluodossa (Järviwiki). Säännöllisen leväseurannan lisäksi tällä viikolla on ilmoitettu kuudesta yksittäisestä havainnosta. Viime aikojen epävakaiset säät ovat sekoittaneet vesimassoja nostaen ravinteita sekä sinilevien lepoitiöitä lähemmäs pintakerroksia. Sopivissa oloissa levien kukinnat ovat mahdollisia.

Tänään torstaina heinäkuun 18. päivä Pielisjoen lämpötila oli 17,2°C ja Pielisellä Nurmeksessa 16,6 °C.

Yksittäiset levähavainnot

Pohjois-Karjalan ELY-keskus ottaa vastaan tietoja levähavainnoista maakunnan alueelta. Myös levänäytteitä voi toimittaa . Järviwiki.fi-palveluun voivat kaikki tallentaa havaintojaan järvien levätilanteesta, muiden järvikohtaisten havaintojen ohella. Järviwikin Havaintolähetti-verkkosovellus mahdollistaa havaintojen tallentamisen myös älypuhelimen kautta vaikka paikan päällä.

Levätilanteesta tiedottaminen

Kaikki levätilannetiedot kootaan Järviwikiin (www.jarviwiki.fi) levätilannesivuille. Leväkatsaukset koko maan tilanteesta tehdään torstaisin, kesä−elokuussa, ymparisto.fi –verkkopalveluun: www.ymparisto.fi/levatilanne. Pohjois-Karjalan ELY-keskus julkaisee maakuntakohtaisen leväkatsauksen torstaisin joitakin kertoja seurannan aikana, kesä−syyskuussa:
www.ely-keskus.fi/web/ely/levatilanne.

Lisätietoja
Henna Koivunen, puh. 0295 026 033, henna.koivunen(at)ely-keskus.fi


Regional information