Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Hämeenlinnan moottoritietunnelin kattoa korjataan valtatie 3:lla (Uudenmaan ELY-keskus)

Hämeenlinnan moottoritietunneli on jälleen osittain suljettu katon korjauksen vuoksi 29.10.2014 saakka. Paasikiventieltä tunneliin Tampereelle johtava ramppi on suljettu kokonaan korjausten ajan. Tunnelissa vaihdetaan muutamia katon vaurioituneita palonsuojalevyjä uusiin levyihin, jotka kiinnitetään kattoon kiilapulteilla. Samalla vanhojen palonsuojalevyjen kiinnipysyvyyttä parannetaan lisäämällä osaan niistäkin kiilapultteja.

Korjaus vaikuttaa nopeusrajoituksiin sekä käytettäviin kaistoihin. Tampereen suuntaan johtavassa tunneliputkessa maanantain klo 7 ja perjantain klo 12 välillä on liikenteen käytössä vain yksi ajokaista. Kaistalla on 50 kilometrin nopeusrajoitus.  Perjantain klo 12 ja maanantain klo 7 välisenä aikana on avattuna kaksi ajokaistaa, joilla nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa.

Katon lopullinen korjaustapa on yhä suunnitteilla. Siitä voidaan päättää vasta kun irtoamisen syyt ovat varmistuneet. Tällä hetkellä YIT, VTT ja levynvalmistaja selvittävät irtoamisen syytä.

Lisätietoja antavat: 

Laura Väisänen
Maantietunneleiden hallintoviranomainen
Liikennevirasto
puh. 029 5343 545
[email protected]

Tapani Angervuori
Maantietunneleiden hallinnointi ja turvallisuus
Uudenmaan Ely-keskus
puh. 0400 108 605
[email protected]

Timo Parikka
Projektipäällikkö, tunneliurakointi
YIT Rakennus Oy
puh. 040 869 1037
[email protected]

Marketta Udelius
tieliikennekeskuksen päällikkö, liikennetiedottaminen
Liikennevirasto
puh. 0400 734 040
[email protected]


Regional information