Regional information

Nyheter 2022

Joukkoliikenteelle myönnetty 39 miljoonaa euroa tukea – puolet puhtaan kaluston edistämiseen

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt noin 39 miljoonaa euroa joukkoliikenteen valtionavustuksia 19 joukkoliikenteen toimivaltaiselle viranomaiselle Suomessa. Vuotuisen perusavustuksen lisäksi avustusta on myönnetty ilmastoperusteisiin toimenpiteisiin sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) -sopimusten mukaisiin joukkoliikennetoimenpiteisiin. Ilmastoperusteisella valtionavustuksella edistetään puhtaan joukkoliikennekaluston, erityisesti sähköbussien, käyttöönottoa ja liikennöintiä.

 

Traficom on myöntänyt noin 39,1 miljoonaa euroa joukkoliikenteen valtionavustuksia toimivaltaisille viranomaisille Suomessa. Tänä vuonna avustuksia ei myönnetty enää kahden edeltävän vuoden tapaan koronan aiheuttamiin lipputulomenetyksiin. 

Joukkoliikenteen valtionavustukset myönnetään pääsääntöisesti joukkoliikenteen ostoihin. Niiden myöntämistä ohjaa vahvasti seitsemällä eri seudulla voimassa olevat MAL-sopimukset. MAL-sopimusten ensimmäiset toimenpidekaudet ovat päättymässä vuoteen 2023 ja uusien sopimusten valmistelu on aloitettu.

Sähköbussien määrä kasvaa voimakkaasti – eniten Helsingin seudun liikenteessä

Joukkoliikenteen ilmastoperusteisella valtionavustuksella on tuettu erityisesti niitä viranomaisia, jotka ovat siirtyneet joukkoliikenteessä puhtaisiin käyttövoimiin. Etenkin sähköbussien määrä on kasvanut voimakkaasti. Vuonna 2023 sähköbusseilla ajettavien linjakilometrien määrä eli suorite on noin 20 % kaikkien joukkoliikenteen valtionavustusta saaneiden viranomaisten linja-autosuoritteesta. 

Ilmastoperusteisella rahoituksella tuetaan lisäksi joukkoliikenteen markkinointikampanjoita, joilla pyritään edistämään joukkoliikenteen käyttöä.

Lue lisää ja katso lista tuensaajista

Joukkoliikenteelle myönnetty 39 miljoonaa euroa tukea – puolet puhtaan kaluston edistämiseen (28.2.2023, traficom.fi)