Navigointivalikko

Kalavesien hoito - ingressi

Kalavesien hoito

Kala- ja rapuvesiä hoidetaan monin eri tavoin. Yleisimpiä hoitomenetelmiä ovat kalastuksen ohjaus- ja säätelytoimenpiteet, istutukset sekä kalataloudelliset kunnostukset. Hoidon ansiosta kalavesien tuotto on monin paikoin kasvanut, luontaisen lisääntymisen edellytykset parantuneet ja kalastus on kehittynyt kestävämpään suuntaan.

Kalavarojen kestävän käytön ja hoidon toteutumisen varmistamiseksi laaditaan tarvittaessa valtakunnallisia kalavarojen hoitosuunnitelmia, jotka maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa (Kalastuslaki 379/2015, 34 §).

ELY-keskukset tuottavat useita alueellisia kalastusta sekä kalavesien hoitoa koskevia suunnitelmia ja selvityksiä, joita ovat esimerkiksi kaupallisen kalastuksen tai vapaa-ajankalastuksen kehittämisohjelma, laji- tai kantakohtainen toimenpide- tai hoito-ohjelma, suunnitelma kalojen istutuksissa käytettävistä kannoista sekä alueellinen kalataloudellinen kunnostussuunnitelma.

Kalatalousviranomainen osallistuu vesien- ja merenhoidon toteuttamiseen yhteistyössä ympäristövastuualueen kanssa. 


Alueellista tietoa


Päivitetty: 05.06.2024