Regional information

Nyheter 2022

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan kyläverkkojen rakentamista maaseutualueille, joille huippunopeita tietoliikenneyhteyksiä ei rakennu markkinaehtoisesti. Tuen ehtona on, että rakennettavan verkon tulee taata 1 Gbit/s nopeudella toimiva yhteys. Kyläverkkohanke edellyttää jo olemassa olevaa valmista ja kapasiteetiltaan riittävää runkoverkkoa tai yhteistyötä runkoverkkoa rakentavien hankkeiden tai toimijoiden kanssa (yhteisrakentaminen). 

Tukea voivat saada yksityis- ja julkisoikeudelliset yhteisöt, esimerkiksi kyläyhdistykset tai muut yhdistykset, kunnat, osuuskunnat ja paikallisoperaattorit. 

Tuki myönnetään todellisten kustannusten perusteella. Julkinen tuki on enintään 65 % investoinnin hyväksyttävistä kohtuullisista kustannuksista. Yhteisöllisessä tietoliikenneverkkoinvestoinnissa osa investoinnin yksityisestä rahoituksesta voi olla rahaa tai vastikkeetonta talkootyötä tai molempia. Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneita kustannuksia vastaan.  

Tutustu tukimuotoon tarkemmin 

Ennen hakemuksen jättämistä tutustu toimenpiteen kuvaukseen ja investoinnin hyväksyttäviin kustannuksiin Ruokaviraston sivuilla. 

Tuen hakeminen 

Tukea haetaan sähköisesti Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelussa, (ruokavirasto.hyrra.fi) toimenpide Maaseudun laajakaistainvestoinnit (366305000).

Haku koskee Suomen CAP-suunnitelman toimenpidettä INV laajakaista – Maaseudun laajakaistainvestoinnit (s. 810). 

Lisätietoa Suomen CAP-suunnitelmasta 2023-2027 (pdf, mmm.fi)

 

Teemahakuun liittyvä infotilaisuus ma 13.5.2024 klo 13-14 Teamsilla 

Pohjois-Savon ELY-keskus järjestää laajakaistainvestointien teemahakuun liittyvän Teams-infotilaisuuden ma 13.5.2024 klo 13-14. Tilaisuus on kaikille avoin, eikä edellytä erikseen ilmoittautumista, tervetuloa kuulolle! 

Lisätietoa tapahtumasta löydät täältä (maaseutuverkosto.fi)
Tässä myös suora Teams-linkki infoon (suora Teams-linkki tilaisuuteen)

 

Lisätietoa Pohjois-Savon ELY-keskuksen maaseutuyksiköstä:  

Merja Osala, puh. 0295 026 666  

Pirjo Ikäheimonen, puh 0295 026 639  

Sähköpostit muotoa: [email protected]