Navigeringsmeny
Nyheter 2018

Pohjois-Savon ELY-keskuksen ympäristökyselyn palkinto on arvottu (Pohjois-Savo)

Pohjois-Savon ELY-keskus teki nettikyselyn Pohjois-Savon ympäristöön liittyvistä asioista. Tavoitteena oli saada maakunnan asukkailta näkemyksiä siitä, millaista ympäristöpolitiikkaa päättäjiltä toivotaan. Vastauksia saatiin 191. Vastausaikaa kyselyyn oli helmikuun alusta maaliskuun puoliväliin 2018.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin Jopo-polkupyörä. Onnetar osui Taru Liimataiseen Kuopiosta.

Liimatainen kertoo, että ympäristöön liittyvät asiat kiinnostavat häntä. Kuopion lähiluonto ja esimerkiksi retkeilymahdollisuudet saavat Liimataiselta kiitosta.
- Toivon, että oivallamme, millaisessa aarreaitassa ja ainutlaatuisessa ympäristössä saamme elää, ja että myös pidämme ympäristöstä huolen, Liimatainen kertoo ajatuksistaan Pohjois-Savon ympäristöön liittyen.

Kuvassa ympäristövastuualueen johtaja Jari Mutanen luovuttaa Jopon arvonnan voittaja Taru Liimataiselle.

Ympäristövastuualueen johtaja Jari Mutanen luovuttaa Jopon Taru Liimataiselle.   

Suuri kiitos kaikille kyselyyn vastanneille ja onnittelut arvonnan voittajalle!


Regional information