Navigeringsmeny
Uutiset 2017

Nyheter 2017

Nyheter 2017

Kolttalain mukaisten tukien haku avautunut

Tukea on mahdollista saada asuinrakennuksen, talousrakennuksen tai kalapirtin rakentamiseen/peruskorjaukseen. Aiemmasta käytännöstä poiketen tuen kohteena olevaa toimenpidettä ei voi aloittaa ennen kuin ELY-keskus on tehnyt asiasta tukipäätöksen.

Porotalouteen liittyvään investointiin, esimerkiksi porokarjan, kelkan tai mönkijän hankintaan, tuki haetaan jatkossa porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetukilain mukaisella lomakkeella 3561. Yritystoimintaan liittyviin toimenpiteisiin rahoitusta voi hakea maaseuturahaston yritystukien kautta.  Samaan hankkeeseen on mahdollista hakea kolttalain mukaista valtionlainaa.

Rakennetun tilan ostoon ei enää voida myöntää lainaa, koska tukimuoto on poistunut.   

Hakeminen

Tuen hakeminen on alkuvaiheessa mahdollista vain paperilomakkeella. Myöhemmin haku on mahdollista tehdä sähköisesti Hyrrä-asiointipalvelussa.

Haku on jatkuva, mutta päätökset tehdään tukijaksoittain neljä kertaa vuodessa. Todennäköistä on, että päätöstenteko alkaa vuonna 2017 vasta syyskuussa ja tukien maksu alkaa aikaisintaan vuodenvaihteessa.

Kolttalain mukaisia tukia haetaan Lapin ELY-keskuksesta lomakkeella 570.

Lisätietoja Lapin ELY-keskuksesta:
Metsänhoitaja Seija Nevala
0295 037 096
[email protected]

Lue lisää:


Regional information