Navigeringsmeny
Uutiset 2014

Nyheter 2014

Nyheter

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle lisärahoitusta rakennemuutoksen kohtaamiseen (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Valtio tukee muutosten keskellä pyristelevää kaupunkia

Kuvassa vasemmalta työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Tuija Oivo, BusinessOulun toimitusjohtaja Juha Ala-Mursula, valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori, työministeri Lauri Ihalainen, Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie, kaupunginjohtaja Matti Pennanen sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen johtaja Leila Helaakoski ja ylijohtaja Matti Räinä.

Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle yhteensä 5,25 miljoonaa euroa lisärahoitusta ICT-alan rakennemuutoksen hoitamiseen.

Summasta 1,25 miljoonaa käytetään irtisanottavien koulutushankkeisiin, palkkatukeen ja starttirahaan, miljoona euroa pitkäkestoisen koulutuksen rahoittamiseen ja kolme miljoonaa yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen.

Myös kansallisella tasolla varaudutaan rakennemuutoksiin.

Työ- ja elinkeinoministeriön toiseen lisäarvioon on tehty viiden miljoonan euron varaus, jolla vauhditetaan ICT-yritysten kansainvälistymistä ja uusien vientimarkkinoiden hakemista.  Samalla äkillisen rakennemuutoksen kohdanneille alueille esitetään seitsemän miljoonaa euroa lisärahoitusta yritysten investointi- ja kehittämisavustuksiin.

Euroopan globalisaatiorahastosta haetaan lisärahoitusta työvoimakoulutukseen, palkkatukeen ja starttirahaan, ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä esitetään lisärahoitusta ICT-alojen muuntokoulutukseen.

Vaikea tilanne vaatii yhteistyön tiivistämistä

Oulussa on meneillään kolmas rakennemuutossykli, jonka seurauksena kaupungin työttömyys on noussut lähes kahdeksaantoista prosenttiin.

Erityiseksi Oulun tilanteen tekee se, että huomattavan iso prosentti työttömistä on alle 40-vuotiaita. Myös nuorisotyöttömyysluvut ovat kansallisessa vertailussa suuria. Lisäksi huolta herättää pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu.

Kaupunginjohtaja Matti Pennanen toteaa, että kaupunki tarvitsee valtiovallan ja elinkeinoelämän tukea rakennemuutoksen yli pääsemiseksi. Sekä kaupungin että valtion taholta korostetaan, muutos on pitkä prosessi, joka vaatii tahdonvoimaa ja erilaisia toimia.

"Tarvitaan iso rypäs eri aikajänteen aktiviteetteja", sanoo BusinessOulun toimitusjohtaja Juha Ala-Mursula.

Kaupunginjohtaja Pennanen näkee Oulun vahvuutena edelleen tutkimuksen ja koulutuksen. Kaupungin tulee lisäksi pitää yllä suoraa keskusteluyhteyttä yrityksiin, jotta yhteistyö toimii parhaalla mahdollisella tavalla, ja uusia yrityksiä syntyy.

Ministeri Ihalainen ja TE-toimiston johtaja Maire Mäki painottavat, että jalkautuminen pk-yritysten pariin on tärkeää. Yhteiskunta tukee työllistymistä ja yritystoimintaa mahdollisuuksien mukaan, vaikka raha ei ratkaise kaikkea:

"Yhteiskunta voi luoda edellytykset sille, että on mahdollista siirtyä yrityksestä toiseen. Tarvitsemme kuitenkin yrityksiä. Osaaminen ei saa rapautua", korostaa Ihalainen.

"ICT-alan rakennemuutoksen koordinaatioryhmä, niin sanottu Terva-ryhmä jatkaa vuoden verran tauolla ollutta toimintaansa monien rakennemuutokseen liittyvien toimenpiteiden yhteensovittamiseksi", kertoo Terva-ryhmän puheenjohtaja, johtaja Leila Helaakoski Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Ministeri Ihalainen totesi alueella tehtävän yhteistyön esimerkilliseksi ja muutoksen hoitamisen mallin syntyneen jo ICT-alan ensimmäisen rakennemuutosaallon myötä.

Oululainen osaaminen vahvaa

Irtisanomiset eivät koske yksin ICT-alaa, sillä niillä on heijastevaikutuksia esimerkiksi palvelualalle. Oulun kaupunki panostaa työpaikkojen syntymiseen, ja vuonna 2014 kaupungin työllisyysmääräraha on liki 30 miljoonaa euroa.

ICT-alan irtisanomisten myötä kaupungin työttömyys nousee hetkellisesti, mikä syö myös paikallisten ostovoimaa. Irtisanomiset vaikuttavat kielteisesti alueen imagoon.

Taikatemppuja rakennemuutoksen selvittämiseksi päättäjillä ei ole tarjota. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus jatkaa tärkeässä tehtävässä yritystoiminnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä.

BusinessOulun toimitusjohtaja Juha Ala-Mursulan mukaan ainut pysyvä asia on muutos. Tilanne vaatii sopeutumista ja uusien mahdollisuuksien etsimistä.

Päättäjät valavat uskoa muutosten keskellä pyristeleviin oululaisiin. He nostavat esiin vahvan oululaisen teknologiaosaamisen ja korkean työmoraalin aluetta kuvaavina piirteinä. Myös asenne ratkaisee:

"Oulussa on uskoa ja tekemisen meininki", toteaa työministeri Ihalainen. Pennasen mukaan muutoksesta on päätetty selvitä.


Regional information