Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Ylinopeudet ja lasten liikenneturvallisuus huolettavat Kauhavalla (Etelä-Pohjanmaa)

Kauhavalla asuvien ja liikkuvien mielipiteitä Kauhavan liikenneturvallisuustilanteesta selvitettiin keväällä kyselyllä, johon vastasi 209 henkilöä. Tyypillisimpänä liikennerikkomuksena Kauhavalla pidettiin ylinopeuden ajamista.

Kyselyvastausten perusteella Kauhavalla ollaan tyytyväisiä etenkin autojen pysäköintijärjestelyihin ja lähipalveluiden saavutettavuuteen pyörällä. Parannusta puolestaan toivotaan etenkin teiden ja katujen kuntoon sekä kävelyreittien, pyöräilyväylien, teiden ja katujen talvikunnossapitoon. Kyselyn vastaajat olivat huolissaan erityisesti lasten liikenneturvallisuudesta Kauhavalla. Tärkeimmäksi liikenneturvallisuutta edistäväksi tekijäksi nostettiin vanhempien ja muiden aikuisten toimiminen esimerkkinä liikenteessä.

Lähes puolet vastaajista piti ylinopeutta yleisimpänä ja vakavimpana liikennerikkomuksena Kauhavalla. Myös heijastimien käyttämättömyys pimeällä liikuttaessa ja autoilijoiden suojatiekäyttäytyminen saivat moitteita. Yleisimmiksi syiksi rikkomuksiin nähtiin välinpitämättömyys ja ajattelemattomuus. Kyselyyn vastanneet tunnustivat syyllistyvänsä myös itse liikennerikkomuksiin: 68 % vastanneista tunnusti ajaneensa ylinopeutta ainakin silloin tällöin. 55 % vastanneista kertoi käyttäneensä matkapuhelinta ajon aikana ja 49 % myönsi pitäneensä liian lyhyen turvavälin edellä ajavaan.

Lisäksi kaupungin työntekijöiltä kysyttiin Kauhavalla tehtävästä liikenneturvallisuustyöstä. Kyselyyn vastasi 90 henkilöä. Vain viidesosa vastaajista piti Kauhavalla tehtävää liikenneturvallisuustyötä aktiivisena ja näkyvänä. Suurimmiksi haasteiksi koettiin kiireinen perustyö ja puuttuva rahoitus. 80 % vastaajista oli kuitenkin sitä mieltä, että Kauhavalla on hyvät edellytykset kehittää ja lisätä liikenneturvallisuustyötä. Vastaajat ehdottivat, että liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita voitaisiin nostaa esiin yhteistyössä paikallismedian kanssa.

Lähes 30 ihmistä loukkaantuu vuosittain Kauhavan liikenteessä – yhteiskunnalle miljoonakustannukset


Viimeisten viiden vuoden aikana Kauhavalla tapahtui yhteensä 102 poliisin tietoon tullutta tieliikenneonnettomuutta, jotka johtivat henkilövahinkoon. Onnettomuuksissa kuoli 4 henkilöä ja loukkaantui 142 henkilöä. Kauhavan alueella tapahtuneista tieliikenneonnettomuuksista aiheutui laskennallisesti yli 6 miljoonan euron vuosittaiset kokonaiskustannukset yhteiskunnalle.

Koko maan keskiarvoon verrattuna Kauhavalla tapahtui keskimääräistä vähemmän onnettomuuksia jalankulkijoille ja pyöräilijöille, kun taas autoilijoiden osuus onnettomuuksiin joutuneista oli hieman keskimääräistä suurempi. Lasten (0–14-vuotiaat) sekä nuorten ja nuorten aikuisten (15–24-vuotiaat) osuus tieliikenneonnettomuuksien uhreista oli Kauhavalla suurempi (43 %) kuin koko Suomessa keskimäärin (38 %). Valtaosa (83 %) henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista tapahtui maanteillä, joista riskialtteimpia olivat valtatie 19 ja kantatie 63. Onnettomuusanalyysissa käytettiin Tilastokeskuksen ja Väyläviraston onnettomuusrekisterin tietoja Kauhavalla vuosina 2014-2018 tapahtuneista tieliikenneonnettomuuksista. Tarkastelussa olivat mukana kaikki poliisin tietoon tulleet henkilövahinkoon johtaneet onnettomuudet.

Kauhavalla on käynnissä liikenneturvallisuussuunnitelman päivitystyö, josta vastaavat yhteistyössä Kauhavan kaupunki ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. Suunnitelma kattaa Kauhavan, Kortesjärven, Ylihärmän ja Alahärmän alueet. Tulevana syksynä määritetään liikenneympäristön parannustoimenpiteitä asiantuntija-arvioiden sekä asukaskyselyn kautta saatujen palautteiden perusteella. Lisäksi kaupungin eri hallintokunnat työstävät liikenneturvallisuustyön toimintaohjelmaa. Suunnitelma valmistuu alkuvuonna 2020.

Suunnitelmatyön aineistoihin voi tutustua osoitteessa www.kauhava.fi/liikenneturvallisuus.

LISÄTIETOJA:

  • Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Anne Peltoniemi, puh. 0295 027 744
  • Kauhavan kaupunki, Antti Hakola, puh. 050 514 1576
  • Linea Konsultit Oy, Aleksi Krankka, puh. 050 303 5021

Regional information