Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Valtatien 20 nelikaistaistamista selvitetään tilantarvesuunnitelmalla (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on yhteistyössä Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan liiton kanssa selvittämässä mahdollisuutta parantaa valtatietä 20 Korvenkylän ja Kiimingin välillä nykyiselle paikalleen.

Nykyinen tie on ruuhkainen ja turvaton

Valtatie 20 Korvenkylän ja Kiimingin välillä on nykyisin ruuhkainen ja liikenneonnettomuuksille altis tieosuus. Erityisesti aamuisin ja iltapäivisin valtatien liikenteen välityskyky ja sujuvuus heikkenevät huomattavasti. Tien keskimääräinen liikennemäärä vuorokaudessa Jäälin kohdalla vuonna 2018 on noin 11 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Tieosuudella on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana lähes 80 liikenneonnettomuutta, joista 20 on johtanut henkilövahinkoihin.

Tavoitteena valtatien liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantaminen

Työn tavoitteena on selvittää, voidaanko valtatie 20 parantaa nykyiselle paikalleen rakentamalla tie nelikaistaiseksi, keskikaiteelliseksi tieksi Korvenkylän ja Kiimingin välillä. Ratkaisussa tieosuuden liittymät suunnitellaan pääosin liikennevalo-ohjattuina liittyminä. Vastaavan tyyppinen tieosuus on rakennettu Kainuuntielle (valtatielle 22) Maikkulan kohdalle.

Työssä selvitetään nelikaistaisen tien tilantarpeen lisäksi valtatien liikennevalo-ohjattujen liittymien paikat, yksityistiejärjestelyt, melusuojaukset ja kevyen liikenteen yhteydet. Nelikaistaistamisen tavoitteena on parantaa tieosuuden liikenteen välityskykyä, sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta.

Selvitys tehdään tämän vuoden aikana

Selvitystyö tehdään kaksivaiheisena. Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään, löytyykö valtatien varrella riittävästi tilaa 2+2 kaistaisen tien rakentamiseksi. Toisessa vaiheessa laaditaan tieyhteyden kehittämisselvitys, mikäli on nähtävissä, että 2+2 kaistainen tie olisi mahdollinen toteuttaa.

Avoin vuorovaikutus ja viestintä tärkeä osa suunnittelua jo tässä vaiheessa

Suunnitelma laaditaan aktiivisessa vuorovaikutuksessa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen, Oulun kaupungin sekä Pohjois-Pohjanmaan liiton kanssa. Hankkeesta pidetään yleisötilaisuus Kiiminkijoen koulun ruokalassa tiistaina 7.5.2019 klo 17- 19.

Lisätietoja:

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, esisuunnitteluvastaava Marjo Paavola, puh. 0295 038 348, [email protected]

Oulun kaupunki, projektipäällikkö Mikko Ukkola, puh. 040 5570 891, [email protected]

Sitowise Oy, projektipäällikkö Pirkka Hartikainen, puh. 040 735 1998,  [email protected]
 

Kuva 1 Suunnittelualue valtatie 20 Korvenkylän ja Kiimingin välillä
Kuva 1. Suunnittelualue Valtatie 20 Korvenkylän ja Kiimingin välillä.
Kuva 2 2 + 2 kaistainen keskikaiteella varustettu tiepoikkileikkaus
Kuva 2. 2+2 kaistainen keskikaiteella varustettu tiepoikkileikkaus

 

 

 


 

 




 

 


 

 


Regional information