Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Pohjois-Pohjanmaalla käynnistyy useita vesistökunnostushankkeita (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on rahoittanut Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta tänä kesänä erilaisia vesistöjen kunnostushankkeita. Hankkeilla pyritään parantamaan vesistöjen tilaa tai estämään vesistöjen tilan heikkeneminen nykyisestä. Pääosin avustetuissa hankkeissa vaikutetaan veden laatuun erilaisin vesistöissä ja niiden valuma-alueilla tehtävin toimin. ELY-keskuksen myöntämä valtionavustus kattaa pääosin noin puolet koko hankkeen kustannuksista.

Oulun kaupunkivesien kunnostushankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan Kuivasjärven valuma-alueelle vesiensuojelukosteikkoja sekä pyritään parantamaan Kiimingin yrityspuistolta tulevien hulevesien laatua mm. viivytysaltaiden avulla. Lisäksi hankkeessa seurataan kaupungin hulevesien laatua. Oulun Jäälinjärvelle sijoittuvassa hankkeessa toteutetaan laaja kosteikkoallas järven keskeisen laskukanavan suulle. Lisäksi hankkeeseen kuuluu olemassa olevien vesiensuojelurakenteiden ylläpitoa.

Metsähallituksen Luontopalvelut toteuttaa Haapajärven Lohijoella taimenen elinympäristökunnostuksen, jossa kunnostetaan ja lisätään kutusoraikkoja, rakennetaan pienpoikasalueita sekä turvataan liekopuiden luontainen muodostuminen. Särkikalaston poistoon ja vesistöihin päätyneiden ravinteiden vähentämiseen tähtääviä hoitokalastushankkeita toteutetaan Pudasjärven Saunajärvellä ja Kuusamon Naamankajärvellä.

Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on avustanut kuormitusselvitys- ja suunnitteluhankkeita, joissa kunnostusten edellytyksiä selvitetään ja joiden pohjalta varsinaisia kunnostushankkeita voidaan myöhemmin toteuttaa. Esimerkiksi Pudasjärven Livojoen valuma-alueella tehdään suunnitelmaa kiintoaineen kulkeutumista vähentäville toimille. Kärsämäellä sijaitsevan Sarpasen järvikuivion alueelle puolestaan toteutetaan suunnitelmaa monimuotoisen vesiensuojelukosteikon perustamisesta.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on avustanut tänä kesänä ympäristöministeriön vesien- ja ympäristönhoidon edistämisvaroista myös pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laadintaa sekä maakunnallista hajajätevesineuvontahanketta.

Syksyn 2019 avustushaku vesistöjen kunnostushankkeille

Loppusyksyllä avautuu vesiensuojelun tehostamisohjelman toinen vuoden 2019 avustushaku vesistöjen tilaa parantaviin kunnostushankkeisiin ja hankkeiden toteuttamista tukeville toimijoille. Haun avautumisesta tiedotetaan vielä erikseen. Tehostamisohjelman yhtenä tavoitteena on lisätä paikallisia vesistökunnostushankkeita koko maassa.

Avustettavien hankkeiden tulisi edistää niitä vesistöjen tilaa parantavia ja ylläpitäviä toimenpiteitä, jotka on tunnistettu alueellisissa vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelmissa. Avustuksia myönnetään esimerkiksi monimuotoisuuden kannalta tärkeiden vesistöjen kunnostuksiin, rehevöityneiden järvien ja merenlahtien tilaa parantaviin toimiin sekä vaelluskalojen luontaista lisääntymistä edistäviin kunnostushankkeisiin.

Avustusta myönnetään ensisijaisesti niille vesistöille, jotka ovat hyvää huonommassa ekologisessa tilassa tai joiden hyvä tila on riskissä heikentyä. Hankkeessa olennaista on myös, että siihen sisältyy suunnitelma kunnostuksen vaikutusten seurannasta. Jotta avustusta voi saada, hakijan tulee yleensä olla esimerkiksi rekisteröitynyt yhdistys, vesialueen osakaskunta, kalastusalue, vesilain mukainen yhteisö tai kunta. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta voi kysyä neuvoa hankkeiden suunnitteluun tai avustusten hakemiseen liittyvissä asioissa.

Myös maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa vesistökunnostuksia. Maa- ja metsätalousministeriön kunnostusrahoitus on tarkoitettu vesistöjen monipuolisen käytön edistämistä ja tulvariskien hallintaa palveleviin hankkeisiin ja rahoituksesta neuvotellaan suoraan ELY-keskuksen kanssa ennen hakua.

Lisätietoja:

Johtava vesitalousasiantuntija Arto Iwendorff, p. 0295 038 367
Ylitarkastaja Jermi Tertsunen, p. 0295 038 423
Ympäristöasiantuntija Jaana Rääpysjärvi, p. 0295 016 520
[email protected]

 


Regional information