Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lajien aiheuttamat vahingot korvataan (Kaakkois-Suomi)

Ympäristöministeriö myöntää ELY-keskusten kautta avustuksia rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi. Maksettavat avustukset perustuvat ympäristöministeriön päätökseen rauhoitettujen harvinaisten eläinten tuottamien vahinkojen korvaamiseksi (1626/1991). ELY-keskukset myöntävät avustukset ympäristöministeriön vuosittain valtion tulo- ja menoarviossa vahvistaman määrärahan puitteissa.

Värälän pelloilla levähtäviä hanhia. Kuva Simo Jokinen

Tänä vuonna rauhoitettujen lajien aiheuttamista vahingoista tulee hakea avustusta ELY-keskuksilta vuoden 2019 joulukuun loppuun mennessä. Jos loppuvuoden 2019 aikana sattunut vahinko pystytään todentamaan vasta keväällä 2020, hakemuksen voi jättää toukokuun 2020 loppuun mennessä.

Avustuksia voidaan myöntää maa-, metsä- ja kalataloudelle sekä rakennuksille aiheutuneista vahingoista.

Kaakkois-Suomen vahinkotilanne

Tähän mennessä eniten avustuksia maksettiin vuonna 2017, 54 kappaletta. Rahana avustuskorvauksia maksettiin 320 000 euroa.

Vuodesta 2015 korvatut vahingot ovat olleet pääsääntöisesti valkoposkihanhien aiheuttamia, aikaisemmin myös jonkin verran naakkojen aiheuttamia. Nykyisin naakat eivät enää kuulu luonnonsuojelulailla rauhoitettuihin lajeihin. Pääosa vahingoista aiheutuu hanhien kevätmuuton yhteydessä. Viime aikoina syysmuuton aikaiset vahingot ovat olleet lisääntymässä. Vahingot ja avustukset ovat painottuneet Etelä-Karjalaan ja siellä Parikkalaan.

2018 korvatut vahingot

Viime vuonna Kaakkois-Suomessa aiheutuneista vahingoista myönnettiin avustusta vajaa 85 000 euroa. Kaikki vahingot kohdistuivat maatalouteen. Pääosin vahinkoja aiheuttivat valkoposkihanhet. Vahinkokorvauspäätöksiä oli kaikkiaan 13. Edellä mainituissa luvuissa ei ole syksyllä 2018 aiheutuneita vahinkoja, koska niiden osalta avustusten hakuaika päättyy 31.5.2019.

Luonnonsuojelulailla rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta laajemmin ympäristö.fi sivuilla jossa myös hakuohjeet

Lisätietoja

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Luonnonsuojelubiologi Tuula Tanska
P. 0295 029 291
[email protected]


Regional information