Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Kaakkois-Suomen sisä- ja rannikkovesillä levätilanne varsin rauhallinen (Kaakkois-Suomi)

Epävakainen ja viileä sää on hillinnyt sinilevän esiintymistä. Kaakkois-Suomen sisävesien viikoittaisilla havaintopaikoilla sinilevää on elokuun alkupäivinä todettu ainoastaan Kivijärven pohjoisosan Kuuksenenselällä, jossa levää oli paikoin keräytynyt silmin havaittavia määriä rantavyöhykkeen vesikasvillisuuden sekaan. Lappeenrannan Haapajärveltä, jossa viime viikkojen aikana on esiintynyt runsaasti levää, ei tältä viikolla ole käytettävissä tietoja. Yleisöilmoituksia sinilevähaitoista Etelä-Karjalan tai Kymenlaakson järviltä ei ole viikon aikana tullut.

Kymenlaakson rannikolla on havaittu vain paikoin pieniä määriä sinilevää. Sisäsaaristossa levää ei ole juurikaan ollut havaittavissa ja vesi on ollut varsin kirkasta. Haapasaaren etelä- ja lounaispuoleisella avomerialueella on kuitenkin satelliittikuvien perusteella havaittavissa levää pintavedessä. Sinilevän määrä itäisellä Suomenlahdella on alkuviikon havaintojen perusteella vähentynyt heinäkuun lopun tilanteesta.

Pintaveden lämpötilat Kaakkois-Suomen järvillä ovat käytettävissä olevien tulosten mukaan 16–18 asteen väliltä, mikä on 1–2 astetta tavanomaista viileämpää. Suomenlahdella pintaveden lämpötila on 11–19 °C.

Ajantasaiset levätilannetiedot ovat nähtävillä Järviwiki-sivustolla, jonne voi lisätä myös omia yleisöhavaintoja. Havainnot voi tallentaa Järviwikiin suoraan havaintopaikalta puhelimen avulla. Havaintolähettiä voi käyttää Järviwikin tunnuksilla.

Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteen lähettämisestä on sovittava erikseen.

Ajankohtaisia valtakunnallisia levätilannetietoja ymparisto.fi-sivuilla  (www.ymparisto.fi)

Lisätietoja:

Hydrobiologi Jouni Törrönen 
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi  
puh. 0295 029 296


Regional information