Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Rakuunanmäen kaavoitussuunnittelussa huomioidaan hienosti kulttuurihistoria (Kaakkois-Suomi)

Lappeenrannan Rakuunanmäki valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä

Rakuunamäen punatiilikasarmien alue on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY 2009). Rakennuksissa  näkyy yhä historia, vaikka upseerien, aliupseerien ja varusmiesten asunnot, tykkihallit ja naurisvarastot tarjoavatkin nyt suojan tavallisen siviiliväestön kodeille ja toimistoille.

Lappeenrannan rakuunarykmentti Kasarmialue suunniteltiin 1880-luvun lopulla vartavasten ratsuväelle.

Pikkuhiljaa alueen käyttö muuttuu

Puolustusvoimat siirtää toimintaansa toisaalle. On aika tehdä muutoksia asemakaavaan, jotta alueelle mahdollistetaan uusi monipuolinen käyttö .  Yksi keskeisistä tavoitteista on kaavaprosessissa ollut luontoon ja rakennettuun kulttuuriympäristöön liittyvien arvojen säilyttäminen, mutta myös puolustusvoimien käytöstä vapautuvien rakennusten ja alueiden uudelleenkäytön mahdollistaminen.

Vuorovaikutusta koko kaavoitusprosessin ajan

Vuorovaikutus kaupunkilaisten, viranomaisten ja muiden osallisten kanssa kaavaa valmisteltaessa on toteutunut erinomaisesti kaavamuutoksen vireilletulosta lähtien. Oikea-aikaisena ja hyvin toteutettuna vuorovaikutus on osaltaan sujuvoittanut kaavojen etenemistä hallitusti ja perustellusti hyvään lopputulokseen.

Myös ilmastomuutos huomioitu

Rakuunamäen rakennetun ympäristön elinkaaren jatkaminen toteuttaa konkreettisesti valtakunnallisia ilmastonmuutoksen hillintään liittyviä tavoitteita. Olemassa olevan kestävän rakennuskannan elinkaaren jatkaminen korjaamalla ja ylläpitämällä edistää vähähiilistä rakentamista. Olemassa olevan rakennetun ympäristön tehokas ja laadukas hyödyntäminen on resurssien viisasta käyttöä.

Hyvä sijainti kaupunkirakenteessa hyödyntää olemassa olevaa infraa. Palveluiden läheisyys ja viihtyisä ympäristö ovat omiaan lisäämään jalankulkua ja pyöräilyä autoilun vaihtoehtona.

Linkki kaavalausuntoon

Lisätietoja

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Arkkitehti Annu Tulonen
P. 0295 029 226
s-posti: [email protected]

 


Regional information