Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

ELY-keskus jakoi vesiensuojelun tehostamisohjelman avustuksia (Keski-Suomi)

Vesiensuojelun tehostamisohjelma on tuonut merkittäviä lisämahdollisuuksia vesiensuojeluhankkeiden tukemiseen määrärahojen lisääntyessä. Avustuksiin on varattu vuosille 2019-2023 valtakunnallisesti 20 miljoonan euron määräraha, jonka ympäristöministeriö jakaa ELY-keskusten kesken saapuvien avustushakemusten arvioinnin perusteella.

Ensimmäinen tehostamisohjelman mukainen haku toteutettiin keväällä nopealla aikataululla. Tämä on todennäköisesti rajannut hakemusten määrää, koska hankkeilla tuli olla jo siinä vaiheessa riittävä valmius käynnistymiseen.

– Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt avustusta vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoituksesta vuonna 2019 yhteensä 36 000 €, joka on puolet hankkeiden kokonaiskustannuksista. Myönnetyt avustukset vaihtelivat 1 000 ja 10 000 euron välillä. Avustettavia hankkeita oli yhteensä kuusi, joista neljässä rahoitettiin hankkeiden suunnittelua ja kahdessa hankkeiden toteutusta, vesitalousasiantuntija Lauri Kaisto kertoo.

Hankkeet keskittyvät valuma-alueelta tulevan ravinteen pidättämiseen, lintuvesikunnostuksen suunnitteluun ja vesikasvien niittoon. Kustannuksiltaan suurimmat hankkeet olivat Kaivoslahden lintuvesikunnostuksen suunnittelu Keuruulla ja Piispalanniemen vesikasvillisuuden niitto ja hiekkarannan hiekan seulonta Kannonkoskella.

Tuettavien hankkeiden arvioinnissa ja priorisoinnissa huomioitiin hanketyypistä riippuen mm. kohdevesien tila ja se, oliko toimenpiteen tarve tunnistettu Keski-Suomen vesienhoidon toimenpideohjelmassa. Tärkeitä kriteereitä olivat myös valmiudet hankkeen käynnistämiseen sekä toimenpiteiden merkitys alueen asukkaille ja virkistyskäytölle. Lisäksi arvioinnissa huomioitiin hankkeen tuloksien hyödynnettävyys muissa kohteissa ja hankkeen vaikutuksien seurantamahdollisuus.

Vuodelle 2020 haettavista avustuksista tiedotetaan myöhemmin tänä vuonna. Avustuksilla tuetaan erityisesti rehevien järvien ja virtavesien tilaa parantavia kunnostushankkeita sekä lajien säilymisen ja monimuotoisuuden kannalta tärkeitä vesien kunnostushankkeita. Myös hankkeita tukevien alueellisten vesien- ja merenhoidon verkostojen toimintaa ja niiden kehittymistä tuetaan.

Vesien hyvän tilan saavuttaminen edellyttää ulkoisen kuormituksen vähentämisen lisäksi pinta- ja pohjavesien kunnostustoimia. Niin ikään tarvitaan yhteishankkeita kuntien, alueen asukkaiden, yritysten, yhdistysten ja muiden paikallisten yhteisöjen kanssa.

Alla olevasta linkistä saa tarkempaa tietoa vesiensuojelun tehostamisohjelmasta:

https://www.ym.fi/fi-FI/Luonto/Itameri_ja_merensuojelu/Ohjelmat_ja_strategiat/Vesiensuojelun_tehostamisohjelma/Vesistokunnostukset_ja_asiantuntijaverkostot

Lisätietoja:

Vesitalousasiantuntija Lauri Kaisto p. 0295 024 752, lauri.kaisto(at)ely-keskus.fi
Vesitalousasiantuntija Timo Sokka p. 0295 024 816, timo.sokka(at)ely-keskus.fi


Regional information