Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

Satakunnassa ei vielä näkyvissä laajamittaista pulaa työvoimasta (Satakunta)

Vaikka työvoiman kysyntä on joillain aloilla kasvussa, ei koko Satakunnan laajuisesti ole vielä kovinkaan monessa ammatissa varsinaisesti pulaa työvoimasta. Sen sijaan ylitarjontaa on jopa hieman useammassa ammatissa kuin viime syksynä. Näin arvioidaan kevään 2017 ammattibarometrissa.

Koko Satakunnassa arvioidaan seuraavan puolen vuoden aikana olevan pulaa vain farmaseuteista, kuulontutkijoista ja puheterapeuteista sekä tutkimus- ja markkinatutkimushaastattelijoista. Työmarkkinatilanteen lähiajan kehitysnäkymissä on kuitenkin eroja seutukuntien välillä. Rauman seudulla arvioidaan rekrytointitarpeen olevan kasvussa ja pulaa työnhakijoista tulevan monissa terveydenhuollon ja sosiaalialan sekä teollisuuden ja rakentamisen ammateissa. Pulaa ennakoidaan esimerkiksi elintarviketeollisuuden prosessityöntekijöistä ja lihanleikkaajista. Pohjois-Satakunnassa on pulaa lähinnä terveydenhuollon erityisasiantuntijoista. Porin seudulla pulaa on vain parissa yksittäisessä ammatissa.

Ammatteja, joissa arvioidaan olevan ylitarjontaa työnhakijoista seuraavan puolen vuoden aikana, on selvästi enemmän kuin niitä, joissa työvoimasta on pulaa. Ylitarjonta-ammatit jakautuvat monille ammattialoille. Paljon ylitarjontaa arvioidaan Satakunnassa olevan yleissihteereistä, myyjistä, lastenhoitotyöntekijöistä, lähihoitajista sekä vaatturit, pukuompelijat, turkkurit, hatuntekijät -ammattiluokkaan kuuluvista työnhakijoista. Työmarkkinatilanteen eroavaisuuksia Satakunnan sisällä kuvaa kuitenkin se, että samaan aikaan kun Porin seudulla on ylitarjontaa hitsaajista ja kaasuleikkaajista, Rauman seudulla heistä on pulaa.

Uusimman ammattibarometrin löydät Satakunnan ELY-keskuksen internetsivuilta tai suoraan osoitteesta:
www.ammattibarometri.fi

Lisätietoja:
Työmarkkina-asiantuntija Hannu Ahvenjärvi, Satakunnan ELY-keskus, puh. 0295 022 114

Ammattibarometri kertoo työ- ja elinkeinotoimistojen näkemyksen keskeisten ammattien kehitysnäkymistä lähitulevaisuudessa. TE-toimiston virkailijat arvioivat asiantuntemuksensa perusteella noin 200 ammatin työvoiman kysyntänäkymiä ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainon kehitystä puoleksi vuodeksi eteenpäin. TE-toimistoissa tehdyt seutukunnittaiset arviot yhdistetään ELY-alueittaisiksi ja valtakunnan tasolle. Ammattibarometri laaditaan kaksi kertaa vuodessa.

 


Regional information