Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Keski-Suomen ELY-keskus on tehnyt 20 kunnan kanssa sopimuksen turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta (Keski-Suomi)

Keski-Suomessa 20 kuntaa on tehnyt ELY-keskuksen kanssa sopimuksen oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kuntaan sijoittamisesta. Näistä 14 kuntaa on sitoutunut järjestämään tulijoille asunnot ja kotouttamislain mukaiset palvelut. Kuuden kunnan kanssa on sopimus, jonka mukaan kunta on varautunut järjestämään kotoutumisen palvelut kuntaan muuttaville turvapaikanhakijoille, jotka joko itsenäisesti tai vastaanottokeskuksen avustamana hankkivat asunnon kunnasta.

Keski-Suomen ELY-keskus on kesällä perustanut oleskeluluvan saaneiden kuntiin ohjaamisen työryhmän. Sen tehtävänä on luoda alueellinen kuntiin ja TE-palveluihin ohjaamisen toimintamalli. Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kuntapaikoille ohjaaminen on käynnistynyt kesäkuussa. Yhteensä kuntapaikkoja on noin 350. ELY-keskus tekee niihin osoitukset hakemusten perusteella.

Alaikäisten oleskelulupapäätösten käsittelyn nopeuduttua kuntapaikkapäätöksiä on tehty noin 30 nuorelle, jotka odottavat siirtymistä perheryhmä- tai tuetun asumisen palveluihin. Itsenäisesti kuntiin on jo muuttanut toista sataa henkilöä.

Koulutusta on mahdollista saada koko maakunnassa

Keski-Suomen ELY-keskus on hankkinut TE-toimiston asiakkaiksi rekisteröityville ja kotoutumisen piiriin kuuluville maahanmuuttajille suomen kielen koulutusta, joka sisältää myös yhteiskunta- ja työelämätaitoja. Koulutuksia toteutetaan pienryhminä Jyväskylässä, Jämsässä, Keuruulla, Joutsassa, Saarijärvellä ja Viitasaarella. Lisäksi suomen kieltä voi opiskella verkko- ja etäopintoina koko Keski-Suomen alueella. Oleskeluluvan saaneet voivat hakeutua kielikoulutukseen jo vastaanottokeskuksessa asuessaan ennen kuntaan muuttoa.

Lisätietoja:

Maahanmuuttoasiantuntija Arja Harmainen
p. 0295 024 130
Keski-Suomen ELY-keskus


Regional information