Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Työttömyys laski edelleen ja uusien työpaikkojen määrä kasvoi vuoden takaisesta  (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston) alueen kunnissa oli huhtikuun lopussa lomautetut mukaan lukien 26 610 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä laski vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna 1 120:llä (-4,0 %). Työttömyyden lasku koski sekä miehiä (-6,2 %) että naisia (-0,9 %), sillä nyt myös naisten työttömyys kääntyi hienoiseen laskuun. Työttömyys laski myös maaliskuusta 965:llä. Tiedot ilmenevät Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen huhtikuun työllisyyskatsauksesta.

Lomautettuna oli huhtikuun lopussa 1 900 henkilöä, mikä on noin 480 vähemmän (miehet -404, naiset -73) kuin vuosi sitten. Lomautettujen määrä laski myös maaliskuusta 350 henkilöllä. Lisäksi lyhennetyllä työviikolla työskenteli 520, missä laskua vuoden takaisesta oli 125 henkilöä. Ennakkoilmoituksia huhtikuun lopun jälkeen mahdollisesti alkavista uusista lomautuksista tuli TE-toimistoon kolmelta työnantajalta ja ne koskivat yhteensä 66 työntekijää Oulun, Raahen ja Ylivieskan seuduilla.

Alle 25-vuotiaiden työttömyys oli edelleen laskusuunnassa. Nuoria työttömiä oli nyt 4 330, mikä on 120 (2,7 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Maaliskuuhun verrattuna nuorten työttömien määrä laski 220:llä. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 8 440, mikä on 250 henkilöä ja 2,9 % vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Maaliskuun lopusta työttömyys laski tässäkin ikäryhmässä noin 220:llä.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli huhtikuun lopussa 8 410. Pitkäaikaistyöttömien määrä oli 900 henkilöä korkeampi kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvuprosentti (vertailu vuoden takaiseen tilanteeseen) laski kuitenkin 12,0 %:iin, kun se kuukausi sitten oli 13,9 %.

Huhtikuun aikana avattiin 3 050 uutta työpaikkaa

Huhtikuun aikana TE-toimistossa oli avoinna kaikkiaan 7 140 työpaikkaa. Uusia paikkoja avattiin 3 050 ja niiden määrä kasvoi vuoden takaisesta noin 520:llä. Työpaikkoja täytettiin 19 % enemmän kuin vuosi sitten huhtikuussa.  Kuukauden lopussa auki oli edelleen 3 160 työpaikkaa.
Huhtikuussa työpaikkoja oli auki monipuolisesti eri ammattiryhmissä mm. tekniikan- ja sähköteknologian asiantuntijoille, lääkäreille, muille terveydenhuollon erityisasiantuntijoille, opetusalan erityisasiantuntijoille, myynnin-, markkinoinnin- ja tiedotuksen erityisasiantuntijoille, kaivos-, teollisuus- ja rakennustoiminnan työnjohtajille, sairaanhoitajille, asiakaspalvelutyöntekijöille, ravintola- ja suurtaloustyöntekijöille, tarjoilijoille, katu- ja torikauppiaille, eri alojen myyjille, lastenhoitajille, lähihoitajille, monille rakennusalan, konealan, kuljetusalan sekä siivousalan työntekijöille jne.  

Uusien avoimien työpaikkojen väheneminen vuoden takaisesta näkyi tilastoissa mm. psykologien, sosiaalityön erityisasiantuntijoiden, sosiaalialan ohjaajien ja neuvojien, kiinteistöhuollon työntekijöiden, betonituote- ja metalliteollisuuden prosessityöntekijöiden, rahdinkäsittelijöiden ja varastotyön-tekijöiden ammateissa.

Työllistymistä edistävissä palveluissa olevien määrä nousi liki 9 600:aan työnhakijaan

Työ- ja elinkeinohallinnon työllistymistä edistävien palvelujen piirissä oli huhtikuun lopussa 9 590 työnhakijaa. Määrä nousi maaliskuusta 145:llä. Viime vuoden huhtikuuhun verrattuna palveluissa oli nyt 960 henkilöä vähemmän. Palveluissa olevien määrät olivat huhtikuussa suurimpia omaehtoisessa opiskelussa (3 095), kuntouttavassa työtoiminnassa (2 115), työllistettynä tai työharjoittelussa (1 640) ja työvoimakoulutuksessa (1 150).

Työttömyysaste laski vuoden takaiseen verrattuna 23 kunnassa

Pohjois-Pohjanmaalla työttömien osuus työvoimasta oli huhtikuun lopussa 14,3 % ja se laski 23 alueen kunnassa. Vuosi sitten osuus oli 14,9 %. Maaliskuusta huhtikuuhun työttömyysaste laski 26 kunnassa ja oli huhtikuussa alle 10 prosenttia Reisjärvellä (8,3 %) ja Limingassa (8,5 %). Alueittain työttömyysasteet olivat korkeimmat Taivalkoskella (18,2 %), Vaalassa (17,3 %), Iissä (17,0 %), Pudasjärvellä (16,6 %), Oulussa (16,1 %) ja Utajärvellä (16,0 %).

Lähteet:

Kuukausittain julkaistavan Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsauksen tietolähteenä käytetään Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoja. Katsaus sisältää tietoja myös kunnittain. Maakuntatasoista ja kansainvälisesti vertailukelpoista työttömyystietoa voi tarkastella Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

Lisätietoja työllisyyskatsauksesta antavat:

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus elinkeinot, työvoima ja osaaminen-vastuualue:
Johtaja Leila Helaakoski, 0295 038 051, 044 436 8001
Asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116, 040 673 9472
Tutkimussihteeri Helena Suvanto (tilastot), 0295 038 235, 050 390 2364
S-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
Johtaja Maire Mäki
Palvelujohtaja Pirjo Juntunen, Työnvälitys ja yrityspalvelut
Palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, Tuetun työllistymisen palvelut
Palvelujohtaja Mari Tuomikoski, Osaaminen ja kehittämispalvelut
Tavoitat johtajat TE-toimiston vaihteesta 0295 056 500
S-posti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi  

Seuraava tiedote ilmestyy tiistaina 21.6.2016


Regional information