Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Satakunnan ELY-keskuksen irtisanomisia pystyttiin vähentämään, muutostuesta hyviä tuloksia (Satakunnan ELY-keskus)

Tiedote 7.5.2015 klo 9.00

Syyskuussa 2014 käynnistyneet ELY-keskusten ja työ- ja elinkeinoministeriön yt-neuvottelut on saatu päätökseen Satakunnan ELY-keskuksessa.

Tammikuussa 2015 valtakunnallisten neuvottelujen päättyessä arvioitiin, että ELY-keskusten 33 miljoonan säästötarpeesta toteutetaan suurin osa luonnollisella poistumalla, pääosin eläköitymisen kautta. Vajaa kolmannes säästöistä arvioitiin tuolloin toteutettavan irtisanomisilla ja loput muilla säästötoimilla. Jatkoneuvotteluissa irtisanottavien määrää pystyttiin tästä vielä vähentämään muutostuen laajamittaisella käyttöönotolla sekä muilla säästötoimilla.

Irtisanottavien henkilöiden määrä on Satakunnan ELY-keskuksessa kaksi.

- Satakunnan ELY-keskuksessa luonnollinen poistuma helpottaa tilanteeseen sopeutumista. Tänä ja tulevina vuosina eläköityy huomattava määrä työntekijöitä. Noin 10 % keskuksen palveluksessa tällä hetkellä olevasta henkilöstöstä jää eläkkeelle lähivuosina. Toimintojen uudistamisen, palvelujen sähköistymisen ja tehtävien uudelleen järjestelyjen johdosta asiakkaiden tarvitsemat palvelut kyetään tuottamaan jatkossa aiempaa pienemmällä henkilöstömäärällä. Säästöjä saadaan lisäksi toimitila- ja muista kustannuksista.  Satakunnassa, kuten muuallakin, irtisanomisia kyettiin vähentämään myös muutostuen keinojen avulla, kertoo ylijohtaja Marja Karvonen Satakunnan ELY-keskuksesta.

Tiedote kokonaisuudessaan (pdf, 183 kt)

Lisätiedot:

  • Satakunnan ELY-keskuksen ylijohtaja Marja Karvonen, p. 0295 022 111

Työ- ja elinkeinoministeriön valtakunnallinen tiedote asiasta


Regional information