Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Tampere-Orivesi välin liikkumista selvitetään, käyttäjäkokemuksia kerätään kyselytutkimuksella (Pirkanmaan ELY-keskus)

Pirkanmaan ELY-keskus on käynnistänyt selvityksen, jossa tutkitaan Tampereen ja Oriveden välisen yhteyden kehittämistarpeita sekä valtatie 9:llä että junaliikenteessä. Työn taustalla on vuonna 2010 valmistunut yhteysvälin yleissuunnitelma.

Ruuhkainen ja onnettomuusaltis tieosuus
Nykytilanteessa valtatie 9 ruuhkautuu herkästi erityisesti Tampereen Alasjärven ja Kangasalan Suinulan välisellä osuudella. Lisäksi koko yhteysvälillä henkilövahinko-onnettomuuksia tapahtuu suhteellisen paljon. Turvallisuuden ja sujuvuuden parantamiseksi tiejaksolle on suunniteltu muun muassa uusia keskikaiteellisia ohituskaistaosuuksia.

Muutoksia joukkoliikenteessä
Linja-autoliikenteen järjestämisen kannalta merkittävä muutos tapahtuu ensi vuonna, kun yhteysväli siirtyy Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenteen piiriin. Myös junaliikenteessä voi tulevina vuosina tapahtua merkittäviä muutoksia, kun rautateiden henkilöliikennettä avataan kilpailulle. Kehityskäytä-väselvityksessä arvioidaan, miten yhteysvälin joukkoliikennettä tulisi kehittää jatkossa ottamalla huomioon nämä toimintaympäristön muutokset.

Tavoitteena kustannustehokas kehittäminen
Keskeisiä selvityksessä huomioon otettavia asioita ovat joukkoliikenteen toimintaedellytysten ja houkuttelevuuden parantaminen, elinkeinoelämän kuljetustarpeet ja maankäytön kehittämissuunnitelmat. Parantamistoimenpiteiden suunnittelussa korostuvat kustannustehokkuus ja käyttäjälähtöisyys. Hankkeessa tutkitaan, voidaanko esimerkiksi liikenteeseen liittyviä digitaalisia palveluja ja sovelluksia kehittämällä vähentää tarvetta toteuttaa kalliita ja raskaita investointeja.

Käyttäjien kokemuksia selvitetään kyselyllä
Käyttäjälähtöisyys edellyttää yhteysvälin käyttäjien tarpeiden tunnistamista. Sen vuoksi tietoja ja kokemuksia yhteysvälin toimivuudesta kerätään reitin käyttäjiltä internetissä toteutettavalla kyselytutkimuksella. Kyselyyn voi käydä vastaamassa 16.12.2015–13.1.2016 välisenä aikana osoitteessa http://www.webropolsurveys.com/vt9kayttajakysely.net .

Vastauksia toivotaan kaikilta yhteysvälin käyttäjiltä, niin työmatkalaisilta, opiskelijoilta kuin vapaa-ajan matkustajiltakin. Nyt on mahdollisuus vaikuttaa!

Linkki valtatie 9:n kyselytutkimukseen

Lisätietoja:

  • Projektipäällikkö Jarkko Peurala, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 0295 036 280, [email protected]
  • Projektipäällikkö Jouni Lehtomaa, Ramboll Finland Oy, p. 040 747 9869, [email protected] 

Regional information