Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

ELY-keskuksen kautta Lappiin neljä miljoonaa euroa syys-lokakuussa (Lapin ELY-keskus)

ELY-keskus rahoitti Lappiin syys-lokakuussa 98 hanketta, joihin se myönsi tukea yhteensä noin 3,6 miljoonaa euroa sekä teki hankintoja noin 400 000 euron edestä. 

Suurimman tukisumman sai Olavi Pokka Oy:n hanke Lomahuoneistojen rakentaminen Joulupukin Pajakylään Napapiirille (677 040 €). Toiseksi eniten tukea (393 624 €) myönnettiin Lapin yliopiston toteuttamaan Korkean tason osaamispääoman kasvattaminen Lapissa -hankkeeseen.

Hankkeessa pyritään kehittämään tohtorikoulutuksen laatua ja kansainvälisyyttä integroimalla kansainvälisiä asiantuntijoita tohtoriopetukseen ja -ohjaukseen sekä tukemalla tohtoriopiskelijoiden kansainvälisiä seminaariosallistumisia. Opiskelijoiden työmarkkinoille kiinnittymistä edistetään lisäämällä jatko-opiskelijoiden työnantaja- ja yritysyhteistyötä opintojen aikana.

Hankinnoista mittavin oli Lapin ammattiopistolta hankittu työelämän tarpeisiin vastaava Ivalossa järjestettävä hoiva-avustajakoulutus (208 022 €).

Rahoituskatsaukseen kootut tiedot sisältävät ELY-keskuksen kautta ohjautuvan EU-osarahoitteisen rahoituksen sekä suurimman osan kansallisesti rahoitetuista tuista ja hankinnoista.

Tutustu ELY-keskuksen rahoitus- ja hankintatilastoihin:

Lisätietoja katsauksesta:
Ylijohtaja Pirkko Saarela, puh. 0295 037 122, [email protected]

Lisätietoja rakennerahastojen rahoituksesta:
Rahoitusyksikön päällikkö Eija Virtasalo, puh. 0295 037 150,  [email protected]


Regional information