Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Sinilevähavaintoja runsaammin Etelä-Karjalan järvillä, rannikolla sinilevää vähän veteen sekoittuneena (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Poutaisen ja lämpimän sääjakson seurauksena sinilevähavainnot Kaakkois-Suomen sisävesillä ovat hieman lisääntyneet. Myös rannikolla sinilevää on ollut silmin havaittavia määriä veteen sekoittuneena.

Viikonlopulla ja alkuviikon aikana yleisöhavaintoja sinilevästä on tullut Kaakkois-Suomen sisävesiltä varsinkin läntisen Pien-Saimaan alueelta, jossa levää oli ollut runsaasti Koneenselän, Merenlahden ja Syväveteistenselän alueella. Levää on havaittu myös Maaveden Mankaselän ja Taipalsaaren Nukkumalahden alueella. Vähäisiä määriä sinilevää oli alkuviikolla vakiohavaintopaikoista Saimaan Ukonlinnan alueella Imatralla ja Simpelejärven Harjulinnan alueella Parikkalassa. Simpelejärven Pitkäsaaren edustalta oli ilmoitettu jopa runsaasta levämäärästä. Kymenlaakson puolelta järviltä ainoa sinilevähavainto tuli Vuohijärveltä Kouvolasta, jossa Kuisaaren etelärannoille oli viikonlopulla ajautunut laajahko sinilevälautta. Vuohijärveltä ei aiemmin ole tullut ilmoituksia runsaista levämääristä.

Itäisen Suomenlahden rannikkovesillä sinilevää on nyt alkuviikolla ollut vähäisiä määriä veteen sekoittuneena sekä Virolahti-Hamina sisäsaaristossa että ulompana Huovarin – Haapasaaren alueella.

Kaakkois-Suomen alueen järvien pintalämpötilat ovat tällä hetkellä 17-18 ˚C. Itäisellä Suomenlahdella pintavesi on 15-16 ˚C:sta.

Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi edelleen ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteiden lähettämisestä tulisi sopia erikseen.

Lisätietoja:

Hydrobiologi Jouni Törrönen
s-posti: jouni.torronen(at)ely-keskus.fi
puh. 0295 029 296


Regional information