Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Raisiontien parannustyöt käynnistyvät (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

Varsinais-Suomen ELY- keskus aloittaa maantien 12150 eli Raisiontien parantamistyöt välillä Nummerotie – Kaanaantie syyskuussa 2014. Työt kestävät vuoden 2015 syksyyn saakka. Töiden vuoksi tien nopeusrajoitusta joudutaan alentamaan. Tien pohjoispuolen kevyen liikenteen väylä on koko rakennustyön ajan käytettävissä. Pahoittelemme töiden aiheuttamia haittoja tielläliikkujille.

Parantamistyön yhteydessä nykyinen pääsuunniltaan kanavoitu Raisiontien ja Kaanaantien liittymä korvataan kiertoliittymällä. Tien eteläpuolelle rakennetaan Nummerotien ja Kaanaantien väliltä puuttuva kevyen liikenteen väylä. Nummerotien liittymä rakennetaan asemakaavassa esitetylle paikalle ja Raisiontien tasausta madalletaan korkeimman mäen huipulla noin metrin verran uuden liittymän liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Hankkeessa parannetaan myös Nummerotien, Kaanaantien, Kapponkadun ja Tikanmaankadun liittymien linja-autopysäkkien katoksia.

Rakennustyöt aloitetaan tulevan kiertoliittymän alta siirrettävien vesihuoltolinjojen muutostöillä. Alueen maaperän heikon kantavuuden takia rakennetaan syksyllä 2014 paikoin painopenkereitä joiden painuma-ajat edellyttävät rakentamisajan pidentämistä syksyyn 2015. Painopenkereiden avulla pyritään jo rakennusvaiheessa saamaan aikaan pohjamaassa huokosveden poistumisesta aiheutuvaa kokoon puristumaa, joka muuten saattaisi aiheuttaa valmiiseen rakenteeseen epätasaista painumaa.  Tämän vuoksi työmaalla ei välttämättä työskennellä yhtäjaksoisesti talven ja kevään 2015 aikana. Työmaan kohdalla on korjaustöiden aikana paikoin 30 km/h:n nopeusrajoitus. Liikenteelle aiheutuu työmaasta haittaa, mutta ei juurikaan viivästystä matka-aikoihin. Tien pohjoispuolen kevyen liikenteen väylä on koko rakennustyön ajan käytettävissä. Toivomme tienkäyttäjiltä varovaisuutta työmaan kohdalla liikkuessaan.

Hanke toteutetaan osana Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtion välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen ns. MAL- aiesopimusta 2012–2015.  Hankkeen tavoitteena on vahvistaa yhdyskuntarakenteen eheytymistä, kehittää liikennejärjestelmän toimivuutta lisäämällä joukkoliikenteen sekä kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuuksia ja parantaa kohteen liikenneturvallisuutta. Hankkeen rahoittavat valtio ja Raision kaupunki. Valtio osallistuu toteutukseen 441 000 euron (alv 0%) osuudella joka on noin 42% hankkeen kustannusarviosta.

Urakoitsijana hankkeessa toimii Oteran Oy.

LISÄTIETOJA: Varsinais-Suomen ELY-keskus, tieinsinööri Veli-Pekka Pelttari, p. 040 705 0902

 


Regional information