Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 (Pirkanmaan ELY-keskus)

Pirkanmaalla työttömien määrä oli heinäkuussa 2014 tammikuun 1998 tasolla

Alkuvuosi 2014 oli työttömyyden kehityksen osalta positiivinen. Kesäkuusta alkanut ja heinäkuussa jatkunut suunta oli kuitenkin negatiivinen. Tämä johtuu suurimmalta osalta siitä, että kesän aikana työttömien työnhakijoiden määrä kausiluontoisesti kasvaa. Myös taloustilanne aiheuttaa omalta osaltaan sen, että työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa normaalia kausivaihtelua nopeammin. Työttömyyden kesto on lisäksi pitkittynyt.

Heinäkuun 2014 lopussa Pirkanmaan TE-toimistossa oli 36 677 työtöntä työnhakijaa lomautetut työnhakijat mukaan lukien. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä nousi yli 3 200:lla. Lomautettuna oli 2 596 henkilöä eli 562 (27,6 %) enemmän vuoden takaiseen lukuun verrattuna. Työttömiä työnhakijoita oli vuoden 2014 heinäkuussa 9,6 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2014.

Työllisyystilanne oli Pirkanmaalla heinäkuun lopussa koko maata heikompi. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 15,2 prosenttia ja koko maassa keskimäärin 13,4 prosenttia. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli edelleen kasvusuunnassa vuositasolla verrattuna, muutos oli 9,6 prosenttia. Suhteellinen osuus on alemmalla tasolla kuin koko maassa keskimäärin, jossa nousua oli 10,0 %. ELY-keskuksittain tarkasteltuna työttömien työnhakijoiden määrä nousi kaikissa ELY-keskuksissa.

Pirkanmaan työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 (pdf)


Regional information