Navigeringsmeny
Tiedotteet 2014

Pressmeddelanden 2014

Pressmeddelanden 2014

Kangasalan Hietalahden jalopuumetsikön luonnonarvoja heikennetty (Pirkanmaan ELY-keskus)

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ilmoitettiin toukokuun alussa, että luonnonsuojelulain perusteella suojellun luontotyypin alueella Kangasalla on tehty lainvastaisia metsätöitä. ELY-keskus varmisti välittömästi, että alueen omistavassa Kangasalan kunnassa ja aluetta hoitavassa metsänhoitoyhdistyksessä oli tiedossa alueelle tehty luontotyyppipäätös. ELY-keskus joutui kuitenkin vielä uudelleen ottamaan yhteyttä kuntaan ja yhdistykseen, koska toimenpiteet alueella jatkuivat.

Tapauksen selvittämiseksi Pirkanmaan ELY -keskus teki keskiviikkona 14.5.2014 Kangasalan Majaalahdessa sijaitsevaan Hietalahden jalopuumetsikköön maastotarkastuksen.

Käynnillä selvisi, että Hietalahden jalopuumetsikön alueella on tehty puuston harvennuksia ja puun taimien raivauksia yhteensä noin 0,2 hehtaarin alueella. Runkomaisia lehmuksia oli kaadettu alueelta useita. Lisäksi luontotyypin alueelta oli kaadettu kymmeniä haapoja sekä kuusia ja raivattu lehtipuiden taimia. Suojellun luontotyypin kokonaispinta-ala on noin 1,1 hehtaaria.

- Maastokäynnin perusteella voidaan todeta, että Hietalahden jalopuumetsikön ominaispiirteitä on heikennetty. Puuston harvennus ja puiden taimien raivaus luontotyypin alueella on Pirkanmaan ELY-keskuksen näkemyksen mukaan ollut luonnonsuojelulain vastaista, kertoo ylitarkastaja Marja-Liisa Pitkänen.

Pirkanmaan ELY-keskus tekee asiasta poliisille tutkintapyynnön.

- Suojeltuja luontotyyppejä Pirkanmaalla on yhteensä lähes sata hehtaaria, joista jalopuumetsiköitä on noin 75 hehtaaria. Luvattomat hakkuut ovat alueilla onneksi erittäin harvinaisia, toteaa ylitarkastaja Marita Saksa-Lapikisto.

Hietalahden jalopuumetsikkö on suojeltu luontotyyppi

Hietalahden jalopuumetsikkö on luontaisesti syntynyt, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuva metsikkö. Alue on luonnonsuojelulain mukainen suojeltu luontotyyppi, jota ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu.

Hietalahden jalopuumetsikön rajat on määritetty 14.3.2013 Pirkanmaan ELY-keskuksen tekemässä päätöksessä. Päätöksessä on todettu, että luontotyypin ominaispiirteitä voivat vaarantaa mm. maaperän vahingoittaminen sekä jalopuiden ja muun luontaisen kasvillisuuden poistaminen, hävittäminen tai vahingoittaminen.

Luontotyyppejä suojellaan luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi

Luontotyyppejä suojellaan luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja lajien elinympäristöjen säilyttämiseksi.

Suomen luonnonsuojelulaissa mainitaan yhdeksän suojeltavaa luontotyyppiä, mm. jalopuumetsiköt, hiekkarannat ja lehdesniityt. Laajempia luontotyyppikokonaisuuksia on suojeltu kansallis- ja luonnonpuistoissa sekä muilla suojelualueilla.

Laissa mainittuja luontotyyppejä ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen alueella vaarantuu. Muuttamiskielto tulee voimaan, kun alueellinen ELY-keskus on määritellyt suojellun alueen rajat ja antanut rajauspäätöksen maanomistajalle tiedoksi.

Lisätietoja:

Pirkanmaan ELY-keskus

  • ylitarkastaja Marja-Liisa Pitkänen, puh. 0295 036 162
  • ylitarkastaja Marita Saksa-Lapikisto, puh, 0295 036 377

 

Hietalahden jalopuumetsikössä oli kaadettu muiden puiden lisäksi myös metsälehmuksia. Kuva: Pirkanmaan ELY-keskus (vapaasti käytettävissä, kuva suurempana)


Regional information