Valarikon eli Valapaton suurtulvasta 120 vuotta (Kaakkois-Suomi)

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 120 vuotta siitä, kun Suomessa koettiin poikkeuksellinen vedenpaisumus. Tämä ns. Valarikon (valapaton) tulva koetteli eritoten Vuoksen, Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöjä. Nimensä tulva sai siitä, että helmikuussa 1899 Venäjän keisari Nikolai II antoi helmikuun manifestin, jolla hän kavensi Suomen autonomista asemaa ja näin suomalaisten käsityksen mukaan rikkoi Suomelle antamansa hallitsijanvakuutuksen.

Saimaalla Valapaton tulva nosti veden pintaa 202 senttiä yli keskikorkeuden, Päijänteellä tulvahuippu oli 193 cm keskivettä ylempänä ja Tampereen Pyhäjärvellä peräti 253 cm keskimääräisestä ylempänä. Kymijoella tulvavedet purkautuivat uutena uomana Rapakivijärveltä kohti kaakkoa. Vahinkoja aiheutui laajasti mutta ihmishenkiä ei tiettävästi menetetty. Vuoksen vesistössä rantamaita jäi tulvan alle reilu 63 000 hehtaaria ja Kymijoen vesistössäkin 33 000 hehtaaria. Kuvassa Pekka Vähänäkki näyttää missä Saimaan vedenpinta Lauritsalan havaintoaseman kupeessa on ollut.

Wiipurin sanomat kirjoitti artikkelissaan 13.8.1899: "Kun wesi seisoo noin kaksi metriä yli tawallisen wedenkorkeuden niin kylläpä sietää Imatran nielaista wielä toinenkin kannu ja ilmojen olla hywin poutaisia jos mielii nykyisestä wedenpaisumuksesta päästä. Paljon on nurmia ja peltoja weden alla, samoin latoja ja saunoja wedessä törröttämässä. Kerrotaampa ylivesillä jonkun pikkuhöyryn törmänneen karille saunankiukaallekin, kun itse sauna aikaisemmin oli lähtenyt tuuliajolle."

Vuoden 1899 suurtulva yhteensattumien summa, mutta mahdollinen nykyäänkin

Valarikon tulva oli monien yhteensattumien summa. Jo edellisvuosi 1898 oli runsasvetinen ja suurtulvaa edeltänyt talvi hyvin runsasluminen. Yli puolentoista metrin hankia mitattiin useilla paikkakunnilla Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Parhaimmillaan lumen paksuudeksi havaittiin kaksi metriä. Kevät oli kylmä eikä lumien sulaminen käynnistynyt kuin vasta toukokuun toisella viikolla, jolloin lämpötila nousi äkillisesti yli 15 asteeseen. Lumen nopeaa sulamista seurasivat toukokuun lopun rankkasateet. Yleisesti satoi viisinkertaisesti normaalin verrattuna. Seurauksena oli ennen näkemätön vedenpinnan nousu, joka suuremmilla järvillä, kuten Saimaalla, taittui vasta elokuun loppupuolella.

Vaikka tulviin pystytään nykyään varautumaan entistä paremmin, on vastaava suurtulva kuitenkin yhä mahdollinen. Vesistöjen säännöstelyillä ei pystytä suurimpia vedenkorkeuksia leikkaamaan merkittävästi ja epäedullisten sääilmiöiden sattuessa suuretkin tulvat ovat tulevaisuudessa mahdollisia.  Ilmastonmuutoksen myötä säiden ääri-ilmiöt yleistyvät ja niiden ennustettavuus vaikeutuu. Myös tulvien ajoittumisessa tulee tapahtumaan muutoksia.  Maa- ja metsätalousministeriö, Suomen ympäristökeskus ja alueelliset ELY-keskukset pyrkivät tulvariskien hallinnan suunnittelulla arvioimaan ja ennakoimaan tulvien vahingollisia seurauksia sekä edistämään tulviin varautumista yhteistyössä alueiden kuntien, yritysten, pelastuslaitosten ym. kanssa.

Tulva edesauttoi kattavan vedenkorkeuden havaintoverkoston kehittymistä

Suurtulva antoi myös sysäyksen Suomen ympäristökeskuksen edeltäjän Hydrografisen toimiston perustamiseen. Hydrografinen toimisto käynnisti laajan hydrologisen havaintoverkon kehittämisen. Valtakunnallisia vedenkorkeuden ja virtaaman seuranta-asemia perustettiin useita, ja vuonna 1915 vedenkorkeutta seurattiin jo 276 havaintoasemalla. Tuosta asemamäärä vielä kasvoi, ja hydrologisen seurannan huippuvuosina 1990-luvun alussa asemia oli 100 enemmän. Lamavuosina hydrologista havainnointia vähennettiin, mutta nykyäänkin ympäristöhallinnon valtakunnalliseen seurantaverkkoon kuuluu 240 vedenkorkeuden havaintopaikkaa, joista suurella osalla seurataan myös virtaamaa. Lisäksi ELY-keskuksilla on seurantaa alueellisesti merkittävissä kohteissa ja myös ulkopuolisilta tiedontuottajilta, esimerkiksi vesivoimalaitoksilta, saadaan tietoja vedenkorkeuksista ja virtaamista. Vedenkorkeus- ja virtaamamittausten lisäksi järvien ja jokien vesitilannetta ja erityisesti tulvia pyritään nykyään myös ennustamaan mahdollisimman tarkasti Suomen ympäristökeskuksen Vesistömallijärjestelmällä

Valarikon vedenkorkeuden muistolaatan paljastus Saimaan Lauritsalan vedenkorkeusasemalla

Maanantaina (26.8.2019) tulee kuluneeksi päivälleen tasan 120 vuotta kun Saimaan veden pinnan nousu taittui Valarikon suurtulvassa. Tapausta muistetaan paljastamalla Saimaan Lauritsalan vedenkorkeusasemalla tulvakorkeutta kuvaava muistolaatta.  Muistolaatan paljastavat Pontuksen alakoulun oppilaat klo 12. Yleisölle vedenkorkeusasema on avoinna maanantaina 26.8.2019 klo 12-17 välisenä aikana. Tuolloin paikalla on Suomen ympäristökeskuksen ja Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen asiantuntijoita kertomassa Saimaan vedenkorkeuden seurannan nykytilasta ja historiasta. Kuvassa Lauritsalan vedenkorkeusasema.

Lauritsalan vedenkorkeusasema sijaitsee Lauritsalan Kananvansuussa. Paikallisliikenteen (Linja1) pysäkiltä ja kierrätyspisteeltä (Suolavuorentie 20) jatketaan hiekkatietä 200 metriä Sarviniemen länsipohjukkaan. Täältä on noin 50 metrin polkuyhteys varsinaiselle vedenkorkeusasemalle. Paikalle on opastus kyltein.

Alueen sulkevaa puomia pidetään avoinna klo 17.00 asti. Perillä parkkipaikkoja on rajoitetusti ja autolla liikkujia kehotetaan jättämään ajoneuvot Kanavansuun asuntomessualueen vanhalle parkkialueelle ja tulemaan paikalle jalan.  

Lisätietoja tulvariskien hallinnan suunnittelusta Kaakkois-Suomessa:

Johtava vesitalousasiantuntija
Jukka Höytämö
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
040 518 8962
[email protected]

Lisätietoja järvien valtakunnallisista vedenkorkeuden seurannoista:

Hydrologi Heidi Sjöblom
Suomen ympäristökeskus
0295 251 650
[email protected]

Lisätietoja Valarikon tulvakorkeuden muistolaatan paljastustilaisuudesta:

Johtava vesitalousasiantuntija
Pekka Vähänäkki
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
P. 040 518 8984
[email protected]

• Tietoa vesitilanteesta: https://www.ymparisto.fi/tulvatilanne
• Tulvakartat:  https://www.ymparisto.fi/tulvakartat
• Tulvaryhmät:  https://www.ymparisto.fi/tulvaryhmat