Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Paristojen ja -akkujen keräyspisteet on löydetty hyvin (Pirkanmaan ELY-keskus)

Sormi- ja nappiparistoja ja muita kuluttajien käytössä olevia pienparistoja ja -akkuja palautettiin viime vuonna kauppoihin, jäteasemille ja muihin vastaanottopaikkoihin yhteensä 1250 tonnia.

- Keräysmäärät ovat kasvaneet vuodesta 2010 lähes 400 tonnilla ja keräysaste on jo 46 %, kertoo ylitarkastaja Johanna Alakerttula Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.

Käytöstä poistetuissa paristoissa ja akuissa on usein jäljellä pieni määrä sähkövarausta, joten tulipaloriskin takia kaikkien paristojen ja akkujen navat tulee teipata piiloon jo kotona. Kaikki pienparistot ja -akut kuuluvat kierrätykseen, eikä niitä pidä heittää sekajätteen sekaan.

Pienet paristot ja akut voi palauttaa maksutta kaikkiin niitä myyviin kauppoihin. Monissa kaupoissa paristot ja akut kerätään kuvassa näkyviin punaisiin keräyslaatikoihin. Kuvan omistaja Recser Oy.

 

Ajoneuvo- ja teollisuusakkuja kerättiin viime vuonna yhteensä yli 20 000 tonnia. Kaikki ajoneuvoakut ja lyijypohjaiset teollisuusakut viedään kierrätettäväksi Ruotsiin tai Viroon, koska Suomessa ei ole lyijyakkujen kierrätyslaitosta. Ajoneuvoakuille on perustettu koko maan kattava keräysverkko, minne ne voi viedä maksutta. Lähimmän oman keräyspisteen voi tarkistaa www.kierratys.info -sivulta.

Paristojen ja akkujen markkinoille toimitetut määrät ja keräysaste:

 

Toimitettu kotimaan markkinoille

Kerätty jäte

Keräysaste

Kannettavat paristot ja akut

t

t

%

2014

2651

1252

46

2013

2703

1127

41

2012

2752

920

33

2011

2763

968

50

2010

2 814

877

 

 

Pirkanmaan ELY-keskus toimii valtakunnallisena tuottajavastuuviranomaisena Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. ELY-keskus laatii vuosittain tilastot tuottajavastuunalaisista jätteistä (ajoneuvot, renkaat, pakkaukset, paperi, sähkölaitteet ja paristot ja akut). Tilastot löytyvät www.ymparisto.fi/tuottajavastuu -sivulta. Kuluttajat voivat tarkistaa lähimmän tuottajavastuujätteiden keräyspisteen www.ymparisto.fi/tuottajavastuu/vastaanottopaikat -sivulta.

Lisätietoja:

  • ylitarkastaja Johanna Alakerttula, Pirkanmaan ELY-keskus, puh. 0295 036 166, [email protected]

Regional information