Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

Keski-Suomen ELY-keskus on tehnyt päätöksen joukkoliikenteen palvelutasosta (Keski-Suomi)

Keski-Suomen ELY-keskus on joukkoliikennelain 4 §:n mukaisesti vahvistanut joukkoliikenteen palvelutason toimivalta-alueellaan vuosille 2017-2019. Palvelutasosuunnitelma laadittiin yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Palvelutason määrittelyssä sovellettiin Liikenneviraston ohjeistuksen mukaisia palvelutasoluokkia.

Suunnittelun lähtökohdan muodostivat alueen asukkaiden liikkumistarpeet. Liikkumistarpeiden tunnistaminen on perustunut kuntien asiantuntemukseen, pendelöinti- ja muihin käytettävissä oleviin tilastotietoihin sekä liikennöitsijöiden ja asukkaiden kuulemiseen.  

– Asukkaiden liikkumistarpeita kartoitettiin kuntien työpajassa sekä sähköisellä kyselyllä. Kyselyn vastauksissa toiveina korostuivat vuorojen lisääminen ja parempi aikataulutus. Parempaa vuorotarjontaa koulujen loma-aikoina ja liityntäkuljetusten kehittämistä toivottiin myös.  Liikenteenharjoittajille järjestettiin oma keskustelutilaisuus, kertoo joukkoliikenneasiantuntija Rauni Malinen

Palvelutasosuunnitelmaa hyödynnetään ELY-keskuksen tai ELY-keskusten ja kuntien yhteisten liikennehankintojen pohjana käytettävissä olevan rahoituksen puitteissa.

Palvelutason määrittelyn tarkoituksena on ilmaista, millaisia joukkoliikenteen palveluja alueella halutaan tarjota ja millaiseksi toimivaltainen viranomainen pyrkii kehittämään alueen joukkoliikennepalveluja. Palvelutason määrittely ei velvoita toimivaltaista viranomaista tarjoamaan määritetyn palvelutason mukaista liikennettä, eikä määrittely luo subjektiivista oikeutta joukkoliikennepalvelujen saamiseen.

Lisätietoja

Joukkoliikenneasiantuntija Rauni Malinen
Keski-Suomen ELY-keskus
Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue
p. 040 709 0339, rauni.malinen(at)ely-keskus.fi.

Päätös: Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Keski-Suomen ELY-keskuksen toimivalta-alueelle

Joukkoliikenteen palvelutason määrittäminen Keski-Suomen joukkoliikenteen toimivaltaisen ELY-keskuksen alueella -raportti (www.doria.fi)

 

 

 


Regional information