Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Etelä-Savossa lähes 700 työtöntä enemmän kuin viime vuodenvaihteessa (Etelä-Savon ELY-keskus)

Etelä-Savossa oli joulukuun lopussa työttömänä 10 851 henkilöä eli 16,2 % työvoimasta. Työttömien määrä nousi lähes 700:lla vuodentakaisesta ja lähes 1 200:lla marraskuusta. Koko maassa työttömiä oli 378 100 eli 14 700 enemmän kuin vuosi sitten ja 35 800 enemmän kuin marraskuussa. Työttömien osuus työvoimasta oli koko maassa 14,4 %.

Työllisyysmäärärahojen niukkuus on vaikeuttanut aktivointipalvelujen toteuttamista. Etelä-Savossa aktivointiaste oli joulukuun lopussa kuitenkin edelleen maan kolmanneksi korkein Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan jälkeen. TE-toimiston palveluissa oli joulukuun lopussa Etelä-Savossa 361 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten eli yhteensä 3 434 henkilöä. Työttömien määrän kasvusta puolet selittyy siis TE-toimiston palveluissa olleiden määrän laskusta.

Yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita oli Etelä-Savossa joulukuun lopussa 3 087 eli 582 enemmän kuin vuosi sitten.

Alle 25-vuotiaita oli joulukuun lopussa Etelä-Savossa työttömänä 1 591, mikä on 293 henkilöä enemmän kuin marraskuussa ja 210 enemmän kuin vuosi sitten. Nuorten osuus kaikista työttömistä oli 15 %. Alle 25-vuotiaista työttömistä 64 % oli miehiä.

Joulukuun aikana Etelä-Savon TE-toimistoon ilmoitettiin uusia työpaikkoja 723 eli 4 % enemmän kuin edellisvuoden joulukuussa.

Työnvälitykseen ilmoitettujen uusien työpaikkojen määrä tammi-joulukuussa oli Etelä-Savossa yli 11 500, missä kasvua edellisvuodesta oli 6 %.

Lisätietoja:

Ennakointiasiantuntija Merja Toijonen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 165
Johtaja Sirkka Rytkönen, Etelä-Savon TE-toimisto, p. 0295 044 123
Viestintäasiantuntija Mervi Huuskonen, Etelä-Savon TE-toimisto, p. 0295 044 044


Regional information