Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Biotaloutta, matkailua ja maaseudun palveluja – ELY-keskuksen kautta Lappiin 36 miljoonaa euroa huhti-kesäkuussa (Lappi)

ELY-keskus rahoitti Lappiin huhti-kesäkuussa 148 hanketta, joihin se myönsi tukea yhteensä noin 16 miljoonaa euroa sekä teki 22 hankintaa noin 20 miljoonan euron edestä.

Rahoitusta on suunnattu Lappi-sopimuksen tavoitteiden mukaisesti mm. biotalouteen, matkailuun ja maaseudun palveluihin. Hankkeet jakautuvat ympäri maakuntaa.

Huhti-kesäkuussa, kuten koko alkuvuonna, rahoituspäätöksiä on tehty lukumääräisesti eniten maaseuturahaston yritys- ja kehittämishankkeisiin: Tänä vuonna käytettävissä on käytännössä kahden vuoden määrärahat sillä haku yritys- ja kehittämishankkeisiin käynnistyi vuonna 2015, päätöksenteko vasta alkuvuodesta 2016. Erityisesti maaseuturahaston yritysrahoituksen kysyntä on ollut vilkasta. Paikalliset Leader-ryhmät ovat aktivoineet yrityksiä kehittämään toimintaansa ja hyödyntämään monipuolisia tukimahdollisuuksia.

Suurimmat hankinnat ovat kohdistuneet huhti-kesäkuussa tienpitoon. Tienpidon hankinnat olivat pääosin päällysteiden ja siltojen ylläpito- ja uusimistöitä. Myös Kilpisjärven raja-aseman liikennejärjestelyiden rakennusurakka kilpailutettiin.

Hankitut työvoimakoulutukset ovat pääasiassa ammatillisia lisä- ja täydennyskoulutuksia, joilla vastataan nopeasti työmarkkinoilla havaittuihin osaamiskapeikkoihin ja parannetaan näin osallistujien mahdollisuuksia työllistyä.

Suurin työvoimakoulutuksista oli ammattiopisto Lappialta hankittu tutkintoon johtava sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutus, joka järjestetään työpainotteisesti verkko-opiskelua hyödyntäen. Koulutuksella pyritään vastaamaan lähinnä pienten kuntien hoiva-alan työvoimatarpeisiin alueilla, joissa omaehtoisen opiskelun mahdollisuudet ovat rajalliset. Koulutuksessa on pienryhmät Sodankylässä, Enontekiöllä, Ivalossa ja Ranualla.

Rahoituskatsaukseen kootut tiedot sisältävät ELY-keskuksen kautta ohjautuvan EU-osarahoitteisen rahoituksen sekä suurimman osan kansallisesti rahoitetuista tuista ja hankinnoista.

Tutustu ELY-keskuksen rahoitus- ja hankintatilastoihin:
ELY-keskuksen Lappiin myöntämä rahoitus (pdf)
Lapin ELY-keskuksen hankinnat (pdf)

Lisätietoja:
Ylijohtaja Pirkko Saarela, puh. 0295 037 122, [email protected]


Regional information