Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2019

Juhannusviikon levätilanne on Etelä-Savon järvissä melko rauhallinen (Etelä-Savo)

Sinileväesiintymien määrä Etelä-Savon vesistöissä on edelleen melko vähäinen, joskin lisääntymään päin. Kahden edellisen viikon lämmin ja sateisuudeltaan vaihteleva sää on aktivoinut sinilevien lisääntymistä paikoitellen. Yleisöilmoituksia sinilevistä on tullut ajankohtaan nähden tavanomainen määrä.

Paikallisesti leväesiintymissä voi olla suurtakin vaihtelua järvien välillä ja järven eri osissa. Vaikka sinilevien määrä karuissa vesistöissä on luontaisesti vähäinen, voi levää kerääntyä tuulen kasaamana suuremmilta seliltä tuulen vastaisille rannoille ja lahdenpohjiin huomattaviakin määriä. Leväesiintymät alkavat lisääntyä usein vesien lämpenemisen ja lisääntyvän auringon tulosäteilyn myötä vasta juhannuksen jälkeen. Tällä hetkellä vesien lämpötila on keskimäärin noin 2–3 astetta tavanomaista lämpimämpää.  

Etelä-Savon järvien levätilannetta seurataan 17 järvikohteella ja havaintopaikat kuvaavat Etelä-Savon levätilannetta yleisellä tasolla. Viikolla 25 levää havaittiin seurantaverkon kohteista vähäisiä määriä Kyyvedellä ja Puulan Ruovedenselällä.

ELY-keskus tiedottaa levätilanteesta vähintään kerran kuukaudessa

Valtakunnallista ja alueellista levätilannetta seurataan kesäkuun alusta syyskuun loppuun saakka. Etelä-Savon ELY-keskus tiedottaa oman alueensa levätilanteesta kuukausittain ja useamminkin, jos levätilanteessa tapahtuu olennaisia muutoksia.

Valtakunnallinen leväkatsaus laaditaan ja julkaistaan viikoittain torstaisin 6.6. - 29.8.2019. Valtakunnallisen katsauksen tiedot perustuvat havaintoihin noin 250 jatkuvassa levätilanneseurannassa olevalta kohteelta.

Levät voivat aiheuttaa oireita

Jos veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvedeksi on syytä välttää. Leväpitoiseen veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä. Sinilevät voivat aiheuttaa mm. allergiareaktioita, silmätulehduksia tai nuhaista oloa. Sinileväkukinnat voivat myös olla myrkyllisiä. Jos epäilet sinilevistä aiheutuneita oireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen 0800 147 111 tai 09 471 977 (24 h/vrk).

Linkit:

Lisätietoja:  

Vesistöasiantuntija Pekka Sojakka, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 233, pekka.sojakka(at)ely-keskus.fi
Vesistöasiantuntija Liisa Muuri, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 029, liisa.muuri(at)ely-keskus.fi


Regional information