null Peltojen maksutonta kipsikäsittelyä yhä tarjolla lounaisella Pirkanmaalla - tutustu myös uuteen maanparannusaineiden oppaaseen (Pirkanmaa)

Peltojen maksutonta kipsikäsittelyä yhä tarjolla lounaisella Pirkanmaalla – tutustu myös uuteen maanparannusaineiden oppaaseen

Viljelijät voivat vieläkin hakea maksutonta kipsinkäsittelyä pelloilleen. Valtakunnallinen KIPSI-hanke on osa vesiensuojelun tehostamisohjelmaa ja Suomen kestävän kasvun ohjelmaa (Next Generation EU). Viime vuonna hankealue laajentui ensimmäistä kertaa koko Suomen rannikkoalueen kattavaksi. Varsinais-Suomen hallinnoimassa hankkeessa mukana on alueita myös lounaiselta Pirkanmaalta Sastamalasta, Punkalaitumelta ja Urjalasta. Kipsi ja sen levitys ovat verovapaita, eivätkä ne vaikuta maataloustukiin. Haettavissa on myös maksutonta tilakohtaista neuvontaa peltojen kipsikäsittelyyn liittyen.


Kipsinlevitystä Korvenojan tilalla Forssassa syyskuussa 2022. Tila sijaitsee Loimijoen valuma-alueella, jolta valumavedet päätyvät Loimijokea pitkin Kokemäenjokeen ja sitä myöten aikanaan Selkämereen.

Meneillään oleva haku on alkanut joulukuussa 2022, ja haku on auki toistaiseksi. Nyt alkukesästä viljelijä voi hakea levitystä syksylle 2023, minkä jälkeen tulevat haettavaksi vuoden 2024 levitykset. Hankkeen kilpailuttama maatalousurakoitsija hoitaa kipsin levityksen viljelijän puolesta, ja viljelijän tehtäväksi jaa ainoastaan levityksen jälkeen pellon kevytmuokkaus. Suorakylvön ja kipsikäsittelyn voi yhdistää levittämällä kipsin syksyllä ennen kevään suorakylvöjä. Tilakohtaisen kipsineuvonnan haku on auki jatkuvana. Pirkanmaalla haettiin kesän 2022 haussa kipsinlevitystä noin 650 peltohehtaarille, ja joulukuussa 2022 auenneessa haussa on tähän mennessä haettu levitystä noin 350 hehtaarille.

Tavoitteena vähentää valuma-alueilta tulevaa fosfori- ja kiintoaineskuormitusta

KIPSI-hankkeen tavoitteena on levittää kipsiä yhteensä 100 000 peltohehtaarille Saaristomeren valuma-alueella sekä muualla Suomen merenrannikolla. Kipsinlevityksellä pyritään vähentämään valuma-alueilta Saaristomereen, Pohjanlahteen ja Suomenlahteen tulevaa fosfori- ja kiintoaineskuormitusta. Kipsikäsittelyllä on tutkimuksissa saatu noin 50 prosentin vähennys fosfori- ja kiintoaineskuormaan. Kuormitusta vähentävän vaikutuksen lisäksi ravinteet siis pysyvät paremmin pellossa, viljavan pintamaan eroosio pienenee ja savimaan mururakenne paranee.

Tarjolla myös maksutonta neuvontaa

KIPSI-hanke tarjoaa varsinaisen kipsinlevityksen lisäksi maksutonta tilakohtaista kipsineuvontaa, jota haetaan samoin kuin kipsikäsittelyäkin. Neuvonnan hakeminen ei edellytä kipsikäsittelyn ottamista. Neuvontaa on haettavissa kaksi tuntia tilaa kohden vuodessa ja sitä voi hakea, jos tilalla on vähintään 4 hehtaaria käsittelyyn soveltuvaa peltoalaa. Kun neuvontapäätös on myönnetty, ottaa hakija yhteyttä oman alueensa ProAgriaan, joka on vastaa KIPSI-hankkeen neuvonnasta ja viestinnästä.

Kipsikäsittely soveltuu erityisesti eroosioherkille savimaille

Mille tahansa pelloille kipsiä ei voi levittää. Levityksen piiristä on rajattu pois peltolohkot tai lohkojen osat, jotka sijaitsevat pohjavesialueella, Natura-alueella tai sellaisten järvien valuma-alueella, joilla veden läpivirtaus on hidasta. Kipsiä ei myöskään levitetä luomupelloille ennen kuin luomusäädösten mukaista kipsiä on saatavilla eikä pelloille, joiden ruuaksi kelpaavaa satoa käytetään bioenergian tuotantoon. Peltolohkon lopullinen soveltuvuus varmistetaan aina vielä viljavuustietojen ja muiden tilakohtaisten tietojen perusteella. Kipsikäsittelyä suositellaan ensisijaisesti eroosioherkille savimaille, joiden fosforiluku on korkea.

Toimi nopeasti!

Kipsihaku kävi viime vuonna vilkkaana. Nousseet kustannukset ja yllättävän suuret hakumäärät johtivat siihen, että käynnissä olevassa hakukierroksella kipsikäsittelyä on kohdennettu aiempaa tarkemmin. Kohdennusta tehdään niille alueille, joilla kipsinlevityksen hyödyt vesiensuojelulle ovat suurimmat. Levityksestä kiinnostuneiden viljelijöiden kannattaa siis toimia nopeasti ja tarkistaa hankkeen karttapalvelusta peltolohkojen soveltuvuus kipsinlevitykseen.

Tutustu oppaaseen: Maanparannusaineet auttavat pitämään huolta peltomaan kasvukunnosta ja vähentävät nopeasti maatalouden vesistökuormitusta

Maanparannusaineet, joihin kipsikin kuuluu, ovat yksi työkalu peltomaan kasvukunnon ylläpitämiseen ja lähivesien rehevöitymisen ehkäisemiseen. Kipsi, kuitu ja rakennekalkki – opas viljelijöille esittelee kolme eri maanparannusainetta, eli miten ne vaikuttavat maassa, mitkä ovat käytössä huomioitavat asiat ja mitä hyötyjä syntyy. Oppaan ovat laatineet yhteistyössä Luonnonvarakeskus, Suomen ympäristökeskus ja ProAgria. Tutkimustietoon pohjautuvan oppaan pääkohdat on tiivistetty myös neljän videon sarjaksi. Viljelijöiden lisäksi käytännönläheinen materiaali on tarkoitettu maatalouden asiantuntijoille, neuvojille ja kaikille vesiensuojelusta kiinnostuneille. Tutustu osana ympäristöministeriön luotsaamaa vesiensuojelun tehostamisohjelmaa syntyneeseen aineistoon ProAgrian verkkosivuilla.

Lisätietoja

KIPSI-hankkeen kotisivut (ELY-keskus)

KIPSI-hankkeen uutiskirje 21.4.2023 (ELY-keskus)

Kipsinlevitykseen soveltuvat alueet (ELY-keskus)

Alueellisten kipsineuvojien yhteystiedot (ELY-keskus)

Tietoa maanparannusaineista (ProAgria)

Kipsi, kuitu ja rakennekalkki – opas viljelijöille (ProAgria)

Video kipsinlevityksestä Forssassa syksyllä 2022 (Youtube)