null Liikenteen kasvua myös pohjalaismaakunnissa (Pohjalaismaakunnat)

Liikenteen kasvua myös pohjalaismaakunnissa (Pohjalaismaakunnat)

Liikenneviraston julkaisema valtakunnallinen tietilasto 2015 kertoo henkilöautoliikenteen hienoisesta kasvusta viime vuonna. Tieliikenteen liikennesuorite maanteillä kasvoi 1,4 % vuoteen 2014 verrattuna. Samaan aikaan raskas liikenne Suomessa väheni.

Pohjalaismaakunnissa liikennemäärät ovat kokonaisuudessaan lievässä, mutta tasaisessa kasvussa. Liikennesuoritteita mittaavat tiestöllä olevat liikenteen automaattiset mittauspisteet (LAM). Tuoreimmat tiedot pitkäaikaisimmilta mittauspisteiltä ovat toukokuulta 2016 ja kertovat viimeisen vuoden ajan kehityksestä. Siitä nähdään, että pohjalaismaakunnissa myös raskas liikenne näyttää kääntyneen kasvuun viime aikoina. Muita huomioita pohjalaismaakuntien mittauspisteiltä ovat mm. se, että valtatiellä 8 mittauspisteissä liikenteen kasvu on ollut keskiarvon alapuolella. Määrällisesti voimakkainta kasvu on puolestaan ollut valtatien 19 mittauspisteissä. Keskiarvoa enemmän liikenne on kasvanut myös Laihian ja Vaasan välillä valtatiellä 3 sekä Ilmajoen ja Seinäjoen välillä kantatiellä 67.

Liikenneviraston tietilasto 2015 (Liikenneviraston tiedote)
Lue lisää liikennemääristä ja muista tilastoista (Liikennevirasto.fi)