null Maaseudun yritys- ja hanketukien haut käynnistyvät vaiheittain vuonna 2023

Maaseudun yritys- ja hanketukien haut käynnistyvät vaiheittain vuonna 2023

Ruokaviraston 17. toukokuuta julkaiseman tiedotteen mukaan suurin osa maaseudun yritys- ja hanketukien haut EU-rahoituskaudelle 2023–27 käynnistyvät tämänhetkisen arvion mukaan kesäkuun 2023 loppupuolella. Ruokavirasto tiedottaa, kun hakujen alkamisen ajankohdat tarkentuvat. Hakemukset tehdään Hyrrä-asiointipalvelussa, joka on uudistunut käyttöliittymältään uudelle EU-rahoituskaudelle. Uudistunut asiointipalvelu ohjaa ja opastaa hakemuksen teossa aiempaa enemmän. Tukia haetaan ELY-keskuksista ja paikallisista Leader-ryhmistä, jotka myös neuvovat tukien hakemisessa.
 

Hanketukien hauista aukeavat yhteisöjen investoinnit, koulutus- ja tiedotushankkeet sekä valtaosa yhteistyöhankkeista. Yritystuista hakuun tulevat yritysten investointituet ja ELY-keskuksista haettavat yritysten kehittämistuet.

Yritys- tai hanketukihakemusta tehdessään hakijan on valittava kustannusmalli ja tuen maksutapa, jonka mukaan kustannusarvio laaditaan ja maksua haetaan. Sopivin kustannusmalli ja tuen maksutapa riippuu tuen kohteesta. Ensimmäisessä vaiheessa voi valita ainoastaan tosiasiallisiin kustannuksiin perustuvan mallin ja hanketuissa lisäksi myös osittain laskennallisiin kustannuksiin perustuvan mallin (flat rate). Syksystä 2023 lähtien yritys- ja hanketukien maksuvaihtoehdot täydentyvät tuotosperusteisella (kertakorvaus) tuen maksutavalla.

Syksyllä lisää tukia hakuun

Syksyllä 2023 haettavaksi tulevat muut hanketukimuodot, esimerkiksi laajakaistahankkeet, alueiden väliset ryhmähankkeet ja pienhankkeet. Tukien päätöksenteko ja maksaminen alkavat vaiheittain syksyn 2023 aikana.

Hanketta kannattaa suunnitella jo ennen haun alkamista

Tuenhakijoiden kannattaa aloittaa hankkeensa suunnittelu jo ennen haun alkamista. Lisätietoja tuen ehdoista ja tukimuodoista voi kysyä alueellisilta ELY-keskuksilta ja Leader-ryhmiltä. Tietoja tuista löytyy myös maaseutu.fi -verkkosivustolta. (maaseutu.fi)

Hehkulamppu

Pohjois-Savon ELY-keskuksessa sinua neuvovat:

Yritystuet:

yritystutkija Pekka Stjerna, puh. 0295 026 625
maaseutukoordinaattori Henna Huovinen, puh. 0295 026 604

Hanke- ja yritystuet:

maaseutuasiantuntija ja kehittämisvastaava Jaana Tuhkalainen, p. 0295 026 697

Leaderasiat:

maaseutuasiantuntija Pirjo Ikäheimonen, p. 0295 026 639

 

sähköpostit ovat muotoa [email protected]

Maatilan investointituet:

maaseutuasiantuntija Juha Ikäheimo, p. 0295 026 010

maaseutuasiantuntija Laura Föhr, p.0295 026 058
 

Lisätietoa tuista:
www.maaseutu.fi 

www.ruokavirasto.fi


Lue lisää:

Maaseudun yritys- ja hanketukien haut käynnistyvät vaiheittain vuonna 2023, Ruokaviraston tiedote 17.5.2023 (ruokavirasto.fi)