null Team Finland tarjosi yrityksille nuotteja kansainvälistymistä varten (Uudenmaan ELY-keskus)

Team Finland tarjosi yrityksille nuotteja kansainvälistymistä varten

Bisneksen tekeminen on muuttunut lyhytjänteiseksi ja kansainvälistymistä haluavan yrityksen kannattaa ajatella isosti. Muun muassa tällaisia vinkkejä jakoivat Uudenmaan Team Finland –tiimin järjestämässä tilaisuudessa esiintyneet asiantuntijat ja yrittäjät.
   Team Finland auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään. Se edistää ulkomaisia investointeja Suomeen ja rakentaa Suomen maakuvaa sekä taloudellisia ulkosuhteita. 

   Tilaisuuteen osallistui noin 130 henkilöä.
 

 

Porvoon Taidetehtaalla jaettiin eilen konkreettisia neuvoja kansainvälistymistä suunnitteleville yrittäjille. Porvoon apulaiskaupunginjohtajan Fredrick von Schoultsin mukaan koolla oli suomalainen dreamteam, sillä paikalla oli paljon asiantuntijoita. Tosin se, että apua on tarjolla, ei hänen mukaansa vielä riitä; tarvitaan myös niitä yrityksiä, jotka haluavat kansainvälistyä. Apulaiskaupunginjohtaja piti huolestuttavana Itä-Uudenmaan pk-yritysten sangen heikkoa kasvuhalukkuutta. Alueella toimii kuitenkin kehitysyhtiö Posintran Raivaaja-hanke, joka nostaa uskoa asiaan. Hankkeessa on mukana kymmenkunta täsmäapua saavaa yritystä, jotka "todella haluavat kasvua".


Pitäisi pöhistä paremmin

Toimitusjohtaja Seija Lukkala (kuvassa) kertoi, miten Globe Hope sai otteen kansainvälisistä markkinoista. Globe Hope on suomalainen designyritys, joka valmistaa kierrätysmateriaaleista ekologisia designvaatteita. Yrityksen ensimmäinen kierrätysvaatemallisto julkaistiin vuonna 2003 ja se sai heti kansainvälistä huomiota.

Yrityksen tuotteita myydään ympäri Eurooppaa ja Japanissa.

- Tärkeimmäksi kohdemaaksi olemme valinneet Saksan, haluamme laittaa kaikki olemassa olevat paukut sinne.

Saksassa on sopiva kohderyhmä, eikä maassa tullut sinne mennessä vastaan toista samalla tuoterepertuaarilla toimivaa yritystä, "ja se on ollut kilpailuetu meille".

Kansainvälisillä markkinoilla pärjäämiseen ei riitä pelkkä myyminen, Lukkala painotti. Koska informaatiotulva on valtava, yritysten on vietävä omaa asiaansa eteenpäin monikanavaisesti ja jatkuvasti. Kun perustaa esimerkiksi verkkokaupan, on mentävä mukaan sosiaaliseen mediaan:

- Jos nettikauppa ei saa pöhinää ympärilleen, se ei johda mihinkään.

Mutta Lukkalan mielestä suomalaiset eivät oikein osaa pöhistä.

Johtaja Olli Brummer konserttitoimisto Fazer Artists Managementista korosti kansainvälisten suhteiden tärkeyttä liiketoiminnassa.

- Kansainväliset partnerit on ainoa keino, miten tämän alan yritys pystyy toimimaan: Suurin osa on mikroyrityksiä.


Antakaa palautetta!

Team Finlandin toimintaa on kehitetty muutaman vuoden ajan ja kehittäminen jatkuu yhä.

- Eikä se todennäköisesti tule koskaan valmiiksi, aluejohtaja Petri Tulensalo Finprolta totesi.

Aina kun puhutaan Team Finlandista, kyse on kansainvälisestä bisneksestä ja kasvusta. Autamme jokaista, joka on tästä teemasta kiinnostunut, Tulensalo lupasi. Hän rohkaisi yrityksiä antamaan palautteita, sillä palveluita kehitetään feedbackin perusteella.

Finprossa uskotaan suomalaisten pärjäämiseen maailmalla:

- Vaikka tilanne näyttää nyt vähän hankalalta, uskon, että mahdollisuuksia on vaikka mihin.

Venäjän talouden tilanteesta kiinnostuneet saivat tuhdin tietopaketin Raimo Valolta (kuvassa), joka työskentelee toimitusjohtajana yhtiössä East Office of Finnish Industries. Kyseessä on 24 suomalaisen osakkaan omistama osakeyhtiö, jonka tavoitteena on vahvistaa omistajiensa Venäjä-suhteita.

Venäjän talous ei ole romahtanut, vaan se kasvaa edelleen, vaikkakin hyvin vähän, Valo tähdensi. Hän varoitteli silti tekemästä maahan mittavia investointeja ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen, sillä "korot ovat korkealla, rahamarkkinat tökkivät pahasti". Mutta tilanne kääntyy taas, hän huomautti, asiaa kannattaa katsoa uudelleen ensi vuoden puolivälissä.

 

Uudenmaan alueen Team Finland koordinaattori, kansainvälistymisasiantuntija Henri Molander (kuvassa) nimesi meneillään olevan vuoden Team Finlandin palvelujen jalkauttamisvuodeksi. Molanderiin yhteyttä ottavat yrittäjät kyselevät usein, pääsisivätkö hekin Team Finlandin jäseneksi.

  - Jos on Y-tunnus, jäsenmaksu on maksettu!

 

 

Päivän esityksiä:

 

 

 

 

 

Teksti ja kuvat: Memmi Ojantola