Nyheter 2021

Regional information

Nyheter 2020

Team Finland -koordinaattori on aloittavan viejän väylä laajan verkoston palveluihin (Pirkanmaa)

Pirkanmaan Team Finland -koordinaattori Jukka Kohosen työpäivä sisältää monenlaisia yritysten kansainvälistymiseen liittyviä tehtäviä.
− Yritysten kanssa työskentely on se, mikä itselle antaa eniten. Kun yritys suunnittelee viennin aloittamista tai laajentaa vientitoimintoja, ja haluaa kasvaa, neuvon esimerkiksi rahoituksessa, sen vaihtoehdoissa sekä viennin aloittamiseen liittyvissä käytännön haasteissa. Monesti yritykset myös haluavat yksinkertaisesti päivittää tilannettaan ja kertoa suunnitelmistaan. Jonkun kenen kanssa pallotella ajatuksiaan, kertoo Jukka Kohonen.

Jukka Kohonen.
Kuva Tinnu Salonen
 

− Ohjaan lisäksi yrityksen sen tarvitsemiin muihin Team Finland -palveluihin, kuten markkinatiedon äärelle tai vientikaupan rahoitusvaihtoehtoihin. Meitä on Team Finland -verkostossa iso joukko asiantuntijoita, yhdessä voimme antaa kokonaisvaltaista palvelua, vaikka toimimme eri organisaatioissa: ELY-keskuksissa, Business Finlandissa, Finnverassa, ulkoministeriössä, TE-toimistossa. Yhteinen asiakastietojärjestelmä helpottaa tiedonvaihtoa ja asiakkaan ohjausta verkoston eri palveluihin, selventää Jukka.
− Vuosittain järjestämme yhdessä tapahtumia, kuten Team Finland -päivän sekä Team Finland Talks-webinaareja eri teemoilla. Palvelumme on myös koottu yhteiselle verkkosivulle, josta löytyy lukuisia tapahtumia, markkinatietoa, rahoitusmahdollisuuksia ja asiantuntijapalveluja.

Kansainvälistymispalveluja koordinoidaan myös alueellisesti

Pirkanmaalla, kuten muillakin alueilla, on myös paikallisten kv-palveluja tarjoavien tahojen yhteydenpitoa, yhteisiä tavoitteita ja yhdessä kehittämistä.
− Tapaamme säännöllisesti, teemme yhdessä tapahtumia ja kehitämme palveluprosesseja sujuvammiksi. Esimerkiksi koronarahoituksen yhteiset webinaari-infot olivat tosi tärkeitä yrityksille. Pirkanmaalla kansainvälistymisen yhteistyökumppaneita ovat Tampereen kauppakamari, Pirkanmaan yrittäjät, Business Tampere, Finnvera, Business Finland ja TE-toimisto.

Vinkkejä vientiä suunnittelevalle yritykselle?

ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ovat hyvä starttipiste. Konsultoinnin päätteeksi yritys saa kansainvälistymissuunnitelman, josta saa ohjenuoran ja toimenpidesuunnitelman. Samalla selviää, onko rahkeita vientiin vai onko vielä jotain mitä ennen sitä pitää fiksata. Kansainvälistymisessä suunnittelu on kaiken lähtökohta.
− Kirjaa asiat ylös, toteuta, muuta suunnitelmia, lähde rohkeasti liikkeelle. Ja aina mukana suunnitelma jatkosta, miten tästä eteenpäin. Tarvitaanko rahoitusta? Onko osaaminen kunnossa? Rahoituksista kannattaa muistaa Finnveran vientikaupan rahoitus, jonka avulla parannat kilpailukykyäsi tarjoamalla asiakkaalle parempia maksuehtoja, ja turvaat vientisaatavasi, vinkkaa Jukka Kohonen.


Jukka Kohonen ja Mika Sievi-Korte. Kuva Tinnu Salonen

Lue myös:

Kasvu vaatii kestävää kehitystä ja rohkaisua - sekä ennen kaikkea staminaa! (Lehtovuori Oy)

Osallistu Team Finland Talks -webinaariin 25.11. - tietoa rahoituksesta ja kv-palveluverkostosta

Mika Sievi-Korte: Rohkaisua ja tukea vientiin Team Finland -verkostosta

team-finland.fi

Team Finland -yhteydenottopyyntö

Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten toimijoiden verkosto. Verkosto tarjoaa yrityksille sujuvan palveluketjun neuvonnasta rahoitukseen. Team Finland -verkosto edistää Suomen ja suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. ELY-keskus ja TE-palvelut ovat osa Team Finland -verkostoa. Tutustu Team Finlandiin ja sen palveluihin osoitteessa www.team-finland.fi. ​​​​​​​​​​​​​​​​​​