Nyheter

Regional information

Nyheter 2020

Käsikirja: Asiakasmuutos on vaikuttavuutta TE-palveluissa on valmistunut (Keski-Suomi)

Keski-Suomen ELY-keskuksen Marke-palvelumarkkinoiden kehittäminen-hankkeessa (ESR, 2018-2021) käynnistyi viime syksynä kehittämisprosessi, jossa pohdittiin TE-palveluiden tavoitteita, asiakkaassa tapahtuvaa muutosta sekä mahdollisuutta hyödyntää asiakasmuutosta tulosmittarina TE-palveluhankinnoissa. Työskentelyn tuloksena syntyi käsikirja

TE-palveluita on hallinnossamme hankittu jo pitkään tulosperusteisesti, jolloin palveluntuottaja saa palkkion asiakkaan siirtymisestä joko työmarkkinoille tai koulutukseen. Työllistyminen on TE-palveluiden lopullinen päämäärä, mutta asiakas ei aina etene suoraviivaisesti kohti työtä tai koulutusta. Asiakkaan työllistymispolku voi sisältää useampia vaiheita, joissa osaaminen ja taidot sekä usein myös motivaatio ja toiveikkuus vahvistuvat. Asiakkaassa tapahtuu TE-palvelun aikana erilaisia muutoksia, joiden myötä työllistymisedellytykset vahvistuvat ja hän on lähempänä työmarkkinoita. Miten tätä etenemistä työllistymisen polulla voi mitata ja tehdä näkyväksi? 

Marke-palvelumarkkinoiden kehittäminen-hankkeessa (ESR, 2018-2021) käynnistyi viime syksynä kehittämisprosessi, jossa pohdittiin TE-palveluiden tavoitteita, asiakkaassa tapahtuvaa muutosta sekä mahdollisuutta hyödyntää asiakasmuutosta tulosmittarina TE-palveluhankinnoissa. Työskentelyn tuloksena syntyi käsikirja, joka avaa vaikuttavuuden mittaamiseen liittyvät keskeiset käsitteet ja teoriataustan, esittelee erilaisia mittareita asiakasmuutoksen mittaamiseen TE-palveluissa sekä esimerkkejä jo toteutetuista kokeiluista TE-palveluhankinnoissa. Lisäksi käsikirjasta löytyy asiakasmuutoksen perustuva tulospalkkiomalli laskukaavoineen.

Esimerkkejä asiakkaassa tapahtuvasta muutoksesta ovat sosiaalinen kuntoutuminen, toiminta- tai työkyvyn paraneminen tai osaamisen vahvistuminen. Keskeistä on asiakkaan näkökulma: miten TE-palveluiden asiakas kokee oman tilanteensa ja arvioi sitä. Muutokset voivat tapahtua esimerkiksi tiedon, toiminnan tai kokemuksen tasolla. Muutoksen todentamiseen tarvitaan arviointia, jonka lähtökohtana ovat selkeät tavoitteet ja tavoitteen saavuttamisen todentaminen eli mittava tulos.

Käsikirja on ensimmäinen askel asiakasmuutoksen käytöstä tulosmittarina ja sitä päivitetään tiedon ja kokemuksen lisääntyessä. Kehittämistyö jatkuu Keski-Suomen ELY-keskuksessa kokeilujen kautta. Mittareita pilotoidaan valmennuspalveluissa ja työvoimakoulutuksissa sekä testataan käsikirjassa esiteltyä tulospalkkiomallia tulevassa valmennuspalveluhankinnassa. Kokeilujen tukena on huhtikuussa käynnistyvä ESR-rahoitteinen Laava-hanke.

Asiakasmuutos käsikirja TE-hankintoihin (pdf)

Lisätietoja Outi Teittinen, p. 0295 024 070

EU Logo Euroopan sosiaalirahasto Vipuvoimaa EU:lta logo ​​​​​​​