Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Suomalaista vesistöosaamista palkitaan jälleen kansainvälisesti (Pohjois-Karjala)

Tiede ja perinne vuoropuhelussa Jukajoen kunnostamisessa

Selkien ja Alavin kylien luotsaama Jukajoen ja Jukajärven kunnostushanke on saanut kiinnostavan käänteen. Australialainen Kansainvälinen jokisäätiö (International River Foundation) jakaa suuressa, globaalissa River Symposium –gaalassa ensi viikolla kaksi merkittävää jokien kunnostuspalkintoa:  Maailman paras jokihanke sekä Emerging River Professional –henkilöpalkinto.

Ennakkotietojen mukaan Jukajoki–hanke sijoittuu sijalle kahdeksan, semifinalistiksi maailman parhaiden jokihankkeiden joukossa. Tunnustus on erittäin merkittävä, koska kärkikolmikossa on esimerkiksi Niagara–jokihanke Pohjois-Amerikasta. Niagaran noin viidensadan miljoonan euron kustannusarvio antaa hyvän vertailukohdan Jukajoki-hankkeen arvostuksesta ja kunnostustoimien merkityksestä.

  • Jukajoki-hankkeen innovaatio on yhdistää paikallisten perinnetieto ja viimeisin tiede erittäin vaativassa happamien maiden vesistökunnostuksessa, jota Selkien ja Alavin kylät johtavat, kertoo Selkien Selkien kyläyhdistyksen puheenjohtaja, Tero Mustonen

Mustonen on myös yksi kolmesta finalistista jokikunnostuksen henkilöpalkinnon saajaksi. Jokainen finalisti pitää 15 minuutin puheen Symposiumin yleisölle Delhissä, Intiassa, jossa palkinnot jaetaan. Henkilöpalkinnon saaja on selvillä 14.9. Palkintona on raha-avustus.

Tapahtuma on merkittävä mahdollisuus tavata kansainvälisiä huippuasiantuntijoita ja edistää ja monipuolistaa suomalaisen osaamisen käyttöä maailmalla. Jukajoki-hankkeen ja Tero Mustosen kokemuksia sekä osaamista on tarkoitus jatkossa käyttää Pohjois-Karjalassa myös FRESHABIT Life IP–hankkeeseen (2016-2022) kuuluvan laajan Koitajoen valuma-alueen kunnostustoimenpiteissä sekä Pohjois-Karjalan biosfäärialueen toimissa.  Pohjois-Karjalan ELY-keskus/Pohjois-Karjalan biosfäärialue on tukenut Tero Mustosen matkaa Intiaan.

Lisätietoja

Hannu Luotonen, puh. 0295 026 200, hannu.luotonen(at)ely-keskus.fi

Tero Mustonen, puh. 040 737 2424, tero(at)lumi.fi


Regional information