Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Satakunnan TE-toimiston Merikarvian toimipiste lakkaa nykymuotoisena ensi vuoden alussa (Satakunta)

Satakunnan ELY-keskus on päättänyt lakkauttaa Satakunnan TE-toimiston Merikarvian toimipaikan 1.1.2017 lukien. Samalla ELY-keskus suosittaa Satakunnan TE-toimistolle kokeiltavaksi järjestelyä, jossa Merikarvian kunnan tiloja käytetään ajanvarausasiakkaiden vastaanottamiseen.

Satakunnan TE-toimistolla on sivutoimipaikka Merikarvian kunnan tiloissa, jossa tarjotaan tällä hetkellä yhtenä päivänä viikossa päivystysluonteista palvelua. TE-toimistojen toimintamalli on ollut jo pitkään monikanavainen palvelumalli. Palvelumallissa henkilöasiakkaat ilmoittautuvat työnhakijoiksi ensisijaisesti verkkopalvelun kautta, jonka jälkeen heihin ollaan yhteydessä lähinnä puhelimitse ja sovitaan tarvittaessa henkilökohtainen asiakaspalveluaika. Tämä toimintamalli on asiakaspalautekyselyissä saanut valtaosalta henkilöasiakkaita kiitosta. Merikarvialla palvelu tapahtuu yhden virkailijan voimin päivystysluontoisena, eikä siellä siten voida toimia em. palvelumallin mukaisesti. Merikarvian kunta on ilmaissut halunsa antaa Satakunnan TE-toimiston käyttöön tarvittavat tilat ajanvarausasiakkaiden vastaanottamiseksi.

Lue koko tiedote tästä: Satakunnan TE-toimiston Merikarvian toimipiste lakkaa nykymuotoisena ensi vuoden alussa (pdf, 45kt)

Lisätietoja:

  • Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus, puh. 0295 022 111
  • Johtaja Juhani Sundell, Satakunnan TE-toimisto, puh 0295 022 117

Regional information