Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Pirkanmaalla on potentiaalia lietteiden, biojätteiden ja tuhkien hyötykäyttöön (Pirkanmaa)

Juuri valmistuneen selvityksen mukaan Pirkanmaalla näyttäisi olevan potentiaalia hyödyntää laajemmalti puhdistamolietteitä, erilliskerättyjä biojätteitä sekä tuhkien jatkojalostustuotteita peltojen lannoitteena. Myös peltojen sijainti tukee hyödyntämistä, sillä pellot sijaitsevat kohtuullisella kuljetusetäisyydellä uusien lannoitetuotteiden mahdollisista valmistuspaikoista.  

Tuotteiden laajamittainen hyötykäyttö ja ravinteiden kierrätys riippuu oleellisesti tuotteen myyntiketjun ja levityspalvelujen sekä tuotteen ominaisuuksien kehittämisestä ohjaavien toimien ja lainsäädännön ohella.

– Tuotteistetun lannoitteen haitta-aineiden selvitys on tärkeää. Nykyisen tietämyksen valossa suurin este puhdistamolietteiden hyödyntämiselle ovat ennakkoasenteet, sillä tehtyjen riskinarviointien perusteella puhdistamoliete- tai biojäteperäisten lannoitevalmisteiden käytöstä ei aiheudu vaaraa ihmisille. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on hyväksynyt maatalouskäyttöön useita yhdyskuntalieteperäisiä lannoitevalmisteita, toteaa erikoistutkija Ämer Bilaletdin Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Merkittävin ravinnemäärä lähes kaikesta Pirkanmaalla syntyvästä orgaanisesta ravinteesta on lannassa, 59 % fosforimäärästä ja 74 % typpimäärästä. Puhdistamolietteiden osuus fosforista on 31 % ja typestä 18 %.

– Vuositasolla merkittävimmät lanta- ja näin ollen myös ravinnemäärät muodostuvat fosforin osalta luonnollisesti kunnissa, joissa tuotantoeläimien määrä on suuri. Esimerkiksi Punkalaitumella on merkittävästi sikaloita ja Kangasalla broilerikasvattamoita. Suurin mahdollisuus orgaanisen lannoitteen hyötykäytön lisäämiseen on Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja Juupajoella. Selvitystä on tarkoitus jatkaa laatimalla ravinteiden sijainninohjauksen mahdollistava suunnitelma, kertoo Bilaletdin.

Pirkanmaalla on käynnissä erittäin merkittäviä ravinteiden kierrätystä ja hyötykäyttöä edistäviä hankkeita

Tampereen teknillinen yliopisto ja Luonnonvarakeskus ovat selvittäneet Pirkanmaan ELY-keskuksen toimeksiannosta Pirkanmaalla syntyvien puhdistamolietteiden, erilliskerättyjen biojätteiden ja tuhkien ravinnemäärät tavoitteena hyödyntää nämä raaka-aineet energian tuotannossa ja kasvintuotannossa. Lisäksi "Pirkanmaan puhdistamolietteiden ja biojätteiden ravinteista ja niiden potentiaalisesta käytöstä maa- ja metsätaloudessa sekä viherrakentamisessa" -selvityksessä kartoitettiin Pirkanmaan peltojen ravinnetarve kunnittain ottamalla huomioon eläinten tuottama lanta ja biojäte- ja  lietepohjaiset lannoitteet. Vastaavia laskelmia on tehty esimerkiksi Varsinais-Suomessa. Hankkeessa olivat mukana myös Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy, Nokian Vesi Oy, MTK-Pirkanmaa, Pirkanmaan liitto sekä Metsäkeskus.

Selvityksessä tarkasteltiin yksityiskohtaisemmin Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n erilliskerättyjen biojätteiden sekä Nokian jätevedenpuhdistamon ja Tampereen seudun keskuspuhdistamon lietteiden käsittelyä biokaasulaitoksessa. Lisäksi tarkasteltiin biokaasulaitoksen mädätysjäännöksen prosessointiin soveltuvia tekniikoita ja niillä tuotettujen lannoitevalmisteiden materiaalitaseita. Selvitys jaettiin kahteen skenaarioon, jossa ensimmäisessä oli mukana erilliskerätyt biojätteet Pirkanmaalla ja Nokian jätevedenpuhdistamon lietteet sekä toisessa skenaariossa lisäksi myös Keskuspuhdistamon lietteet.

Sipilän hallitusohjelman tavoitteena on lisätä lannan ja yhdyskuntajätevesilietteiden ravinteiden talteenottoa ja kierrätystä. Tavoitteena on saada 50 % lannasta ja yhdyskuntajätevesilietteistä kehittyneen ravinteiden prosessoinnin piiriin vuoteen 2025 mennessä.

– Ravinteiden lisäksi biomassojen tuotteistaminen ja käyttö lannoitteena parantaa pellon rakennetta, hivenravinteiden saatavuutta sekä hiilensidontaa lähinnä orgaanisen aineksen lisääntymisen vuoksi. Tällä hetkellä Suomessa puhdistamolietteiden tuotteistettu käyttö maatalouden lannoitekäytössä on keskimäärin muutaman prosentin luokkaa, arvioi Bilaletdin.

Pirkanmaalla on käynnissä ravinteiden kierrätyksen ja hyötykäytön kannalta erittäin merkittäviä suunnittelu- ja kehittämishankkeita. Näitä ovat mm. Tampereen Seudun keskuspuhdistamon suunnittelu sekä Pirkanmaan Jätehuollon biokaasulaitoksen suunnittelu Kolmenkulman ECO3-alueelle. Tälle alueelle on tulossa myös Nokian Veden uusi jätevedenpuhdistamo ja muita bio- ja kiertotalouden toimintoja. Lisäksi vuodesta 2017 alkaen sako- ja umpikaivolietteet tulevat kunnallisen järjestämisvastuun piiriin, jolloin niiden määrä- ja käyttöseikat selkiintyvät.

Linkki julkaisuun: https://www.doria.fi/handle/10024/124381

Lisätietoja:

Pirkanmaan ELY-keskus
   – erikoistutkija Ämer Bilaletdin, puh. 0295 036 320
   – johtava vesitalousasiantuntija Kaija Joensuu, puh. 0295 036 337


Regional information