Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Perinnemaisemien säilyminen edellyttää laadukasta hoitoa (Lappi)

Valtakunnallinen perinnemaisemien inventointi käynnistyy kesällä 2016 Lounais-Suomessa ja Lapissa

Varsinais-Suomen ja Lapin ELY-keskukset tekevät kesällä 2016 ympäristöministeriön rahoituksella perinnemaisemien maastokartoituksia. Lisäksi Metsähallituksen luontopalvelut tekee inventointeja valtion mailla. Tarkoitus on kartoittaa aiemmin inventoitujen kohteiden mahdolliset arvon ja hoidon muutokset sekä tarkistaa kohteiden laajennusmahdollisuudet lähialueille. Lisäksi inventoidaan aiemmin kartoittamattomien hoitosopimuskohteiden luontoarvot. Tieto perinnemaiseman arvosta tarvitaan sopimusalueiden korvaustason määrittämiseksi. Myös uusia perinnemaisemia haetaan, jotta hoidettavien kohteiden pinta-alaa saadaan kasvatettua. Nyt käynnistettävä työ jatkuu ja laajenee myös muualle maahan tulevina kesinä.

Ehdota uutta perinnemaisemakohdetta Rovaniemeltä, Kittilästä, Utsjoelta tai Pellosta

Tänä kesänä perinnemaisemainventoinnit kohdistuvat Lapissa pääosin Rovaniemen, Kittilän, Utsjoen ja Pellon kuntien alueelle. Maanomistajia tiedotetaan käynnistä kirjeitse. Koska tiedossa on vain murto-osa käytössä olevista tai olleista perinnemaisemista, toivotaan maanomistajia ja kyläläisiä apuun kartoitustyöhön. Mikäli sinulla on tietoa kylän tai vaikkapa suvun perinteisistä perinnemaisemakohteista; niityistä tai laidunmaista, voi ne käydä klikkaamassa kartalle alla olevan linkin kautta.

Perinnemaisemat ovat osa maamme kulttuurihistoriaa

Perinnemaisemat ovat aiemmin karjan rehuntuotantoon tai laidunnukseen pitkään käytettyjä alueita, joita luonnehtii ominainen niittylajisto, avoin tai puoliavoin maisema ja monipuolinen puustorakenne. Perinnemaisemat ovat osa suomalaista sielunmaisemaa. Niitto- ja laiduntalouden aikaan Suomessa niittyjä oli lähes kaksi miljoonaa hehtaaria. 1960-luvulle tultaessa perinteinen käyttö oli päättynyt valtaosalla kohteista.

Edellisellä inventointikierroksella 1990-luvulla arvokkaita perinnemaisemia löytyi enää noin 18 000 hehtaaria. Nyt on tarpeen kartoittaa kaikki jäljellä olevat arvokkaat kohteet, kunnostaa ja palauttaa niitä alkuperäiseen käyttöön karjan rehuntuotantoon. Pidemmän aikavälin tavoitteena on kasvattaa hoidettua alaa 60 000 hehtaariin. Myös hoidon laatua on tarpeen parantaa.

Hoitamalla perinnemaisemia:

  • säilytetään uhanalaisia luontotyyppejä sekä taantuvaa ja avointa ympäristöä vaativaa niittykasvi- ja lintulajistoa,
  • tuetaan suomalaisia karjatiloja tarjoamalla hyvää laidunmaata, vähentäen rehuviljelyn tarvetta ja mahdollistaen ympäristöystävällisen lihantuotannon,
  • tuetaan maaseudun elinvoimaisuutta tarjoamalla työtä paikallisille kunnostusurakoitsijoille tai vuokraamalla laidunalueita karjatiloille,
  • tuotetaan iloa paikallisille asukkaille avautuneesta maisemista ja laiduneläimistä,
  • säilytetään kulttuuriperintöä ja kulttuurimaisemaa.

Tietoa kerätään hoidon suunnittelua varten

Maanomistaja tai kohteen hoitaja voi halutessaan osallistua maastoinventointiin ja saada samalla lisää tietoa kohteesta ja sen suositeltavasta hoidosta. Arvokkaiksi todettujen perinnemaisemien tiedot ja arvo kirjataan maanomistajan luvalla ympäristöhallinnon paikkatietojärjestelmään.  Inventointi ei velvoita maanomistajaa hoitamaan kohdetta, mutta hoitoon toki kannustetaan ja kerrotaan hoidon mahdollisista rahoituslähteistä.

Perinnemaiseman voi myös vuokrata laitumeksi tai muuten hoidettavaksi. Näin onkin saatu hoidon piiriin jo yli 20 000 hehtaaria perinnemaisemia, kun ilahduttavan monet karjatilat ovat ottaneet perinnemaisemien laidunnuksen toimintamuodokseen. Laidunten ja laiduntajien yhteen saattamiseksi on perustettu myös verkkopalvelu (laidunpankki.fi).

Rahoitusta hoitoon maaseutuohjelmasta, hakuaikaa kesäkuun puoliväliin asti

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta, ns. ympäristökorvausjärjestelmästä voi hakea rahoitusta perinnemaiseman hoitoon, kuten laidunnukseen tai niittoon ja raivaukseen. Sopimus on viisivuotinen. Ympäristösopimusta voi hakea alueen ELY-keskuksesta tänä vuonna kesäkuun puoliväliin asti. Ympäristökorvausta maksetaan hoidosta perinnemaiseman pinta-alan mukaan: 450 €/ hehtaari/vuosi. Arvokkaimmille eli inventoinnissa maakunnallisesti tai valtakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi arvioidulle kohteelle voi saada ympäristökorvausta 600€/hehtaari, mikäli hoito ylläpitää kohteen perinteisiä maisema- ja luontoarvoja, tai parantaa niitä entisestään.

Lampaat pitävät pajut poissa vanhalta niittoniityltä Kemijärven Oinaan kylässä. Viljelijä Markku Korpela on vastaa hoidon järjestämisestä, ja kulut korvataan maatalouden ympäristösopimuksella.

Perinnemaisemien tehokkaat hoitajat, naudat ovat usein yhtä kiinnostuneita inventoijista, kuin inventoijat niiden laitumista. Someron ja Salon kuntien alueella sijaitseva Rekijokilaakson laajalle ulottuva, satojen hehtaarien tuoreiden niittyjen verkosto on yksi maamme parhaiten säilyneistä perinnemaisemakokonaisuuksista. Kuva: Ritva Kemppainen

Lisätietoja:

Varsinais-Suomen ELY-keskus: suunnittelija Ritva Kemppainen, p. 0295 023 012

Lapin ELY-keskus: biologi Merja Lipponen, p. 0295 037 427

 


Regional information