Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Jääpadot edelleen ongelmana Pohjois-Pohjanmaan joissa (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)

Päivitys tiedotteeseen 21.4.2013 klo 16.45

Pyhäjoella on jääpato liikkeessä kohti keskustaa. Pyhäjoella varauduttava nopeaan vedenpinnan nousuun. Kartassa alla riskialue. Pelastuslaitoksen mukaan suurin vaara koskee kunnan keskustassa Kittiläntien, Kittipuhdon, Lipontien ja Kaukontien alueita.

Lisäys klo 17.30



POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUKSEN TULVATIEDOTE 21.4.2013

Virtaaman kasvuvauhti on hidastunut Pohjois-Pohjanmaan eteläpuolisissa joissa. Jääpadot ovat purkautuneet koskipaikoista ja muutamista suvannoista Lestijoelta aina Pyhäjoelle. Joissa on kuitenkin edelleen jääpatoja, jotka liikkeelle lähtiessään voivat aiheuttaa vahinkoja. Kalajoensuu ja Pyhäjoensuu ovat jäässä ja estävät näin jäiden purkautumisen mereen.  

Siikajoen ja Kiiminkijoen jäät ovat lähteneet liikkeelle jokien alajuoksuilta. Jokiin on muodostunut jääpatoja ja jäiden liikkeellelähtö laajemmin on edessä seuraavien päivien aikana.

Jokivarsilla on teitä poikki ja kiinteistöjä on jouduttu suojaamaan useilla eri alueilla jääpatojen paikallisesti aiheuttaman vedennousun vuoksi.   

Iijoella ja Kuivajoella virtaaman odotetaan kasvavan seuraavan viikon aikana. Jäiden liikkeellelähtöä seurataan.

ELY-keskus varoittaa edelleen nopeista virtaamamuutoksista jokien ja uomien varsilla. Samalla kehotetaan huolehtimaan, että lapset pysyvät poissa tulva-alueilta.  

Vesi- ja tulvatilanteita voi seurata vesistömalleilla. Tietoa mm. mallilla seurattavien vesistöjen tilanteesta löytyy verkkopalvelusta osoitteesta www.ymparisto.fi/vesistoennusteet.

Lisätiedot:
Vesivararyhmän päällikkö Olli Utriainen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 040 504 7071 (kokonaistilanne)
Rakennuttamispäällikkö Timo Karjalainen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 040 766 0574 (jääsahaukset ja tulva-aikaiset operatiiviset toimet)
Insinööri Eero Nuortimo, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 040 535 5839 (vedenkorkeudet ja virtaamat)


Regional information