Navigeringsmeny
Uutiset 2014

Nyheter 2014

Nyheter

Yli sata työnantajaa ja yhteistyökumppania osallistui TE-toimiston palkkatukiuudistusinfoon

Etelä-Savon TE-toimisto kutsui keskeisimpiä työnantaja-asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan 16.12.2014  järjestettyyn palkkatukiuudistusinfoon. Tilaisuudessa käytiin läpi vuoden 2015 alusta uudistuvan palkkatukilainsäädännön keskeisiä sisältöjä.  Lisäksi käsiteltiin Etelä-Savon TE-toimiston linjausta palkkatuen kohdentamisesta.

Palkkatuetun työn tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammatillista osaamista ja edistää pääsyä avoimille työmarkkinoille. Etelä-Savossa painotetaan yrityksiin työllistämistä. Starttiraha säilyy lähes ennallaan eikä sen myöntämiseen tule erityisiä painotuksia.

Palkkatuella työllistäminen kohdennetaan nuoriin, jolloin tavoitteena on nuorisotakuun toteutuminen. Lisäksi panostetaan heikossa työmarkkina-asemassa oleviin, jolloin tavoitteena on rakenteellisen työttömyyden alentaminenMerkittävä osa palkkatuesta kohdennetaan vähintään 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden työllistämiseen.

Palkkatukiuudistusinfoon oli mahdollisuus osallistua videoyhteydellä Etelä-Savon TE-toimiston toimipaikoilla, Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.  Lisäksi työnantajia ja yhteistyökumppaneita osallistui etäyhteydellä eri kuntien yhteispalvelupisteistä; Kangasniemeltä, Mäntyharjulta, Juvalta, Joroisista, Heinävedeltä, Puumalasta, Sulkavalta sekä Pertunmaalta.  TE-toimistossa arvioidaan, että etäyhteysmahdollisuus mahdollisti yli sadan työnantaja-asiakkaan ja yhteistyökumppanin osallistumisen palkkatukiuudistusinfoon.   

Palkkatukiuudistusinfon osallistujia Pieksämäen toimipaikalla.  Kuva: Mervi Huuskonen


Lisätietoja:

Johtaja Sirkka Rytkönen, Etelä-Savon TE-toimisto, p. 0295 044 123

 


Regional information