Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

Valtatien 2 parantamistarpeet välillä Pori-Helsinki on kartoitettu kehittämisselvityksellä (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Valtatie 2 Porin Mäntyluodosta Vihdin Palojärvelle on Satakunnan ja Forssan seudun pääliikenneyhteys pääkaupunkiseudulle, se kuuluu myös EU:n TEN-T kattavaan verkkoon.  Tien toimivuudessa on kuitenkin runsaasti puutteita ja liikenneturvallisuusongelmia. ELY-keskus on teettänyt kehittämisselvityksen tien parantamistarpeista ja selvitystyö on edennyt lausuntovaiheeseen. Vt 2:n keskeinen merkitys on sillä, että se on luokiteltu raskaan liikenteen runkoyhteydeksi. Tämän vuoksi tärkeä tekijä on tasainen matkanopeus ja alle 80 km/h:n nopeusrajoituskohteiden välttäminen. Selvityksessä on pyritty erityisesti löytämään toimenpiteitä, joilla vastataan kustannustehokkaasti merkittävimpiin palvelutasopuutteisiin seuraavan 10 vuoden aikana. Lisäksi on esitetty pidemmän aikavälin kehittämisperiaatteita. Selvityksessä esitettyjen toimenpidekokonaisuuksien edistämisen ja toteuttamisen vastuu jakaantuu valtion, kuntien, maakuntaliittojen ja yritysten tahoille. Infratoimenpiteiden osalta toteuttaminen edellyttää jatkosuunnittelussa tarkempien yleis- ja tiesuunnitelmien käynnistämistä. Jos yksittäisestä toimenpiteestä on jo laadittu tiesuunnitelma, niin hankkeen toteutuminen on sidoksissa rahoituspäätöksiin.

Merkittävästä roolista huolimatta valtatiellä on runsaasti palvelutasopuutteita

Valtatiellä 2 on merkittävä rooli sekä henkilö- että raskaan liikenteen reittinä valtakunnallisesti, mutta myös seudullisesti. Valtatie yhdistää keskeiset työssäkäyntialueet ja sillä on merkitystä myös sen varrella sijaitsevien kaupunkien sisäisessä liikkumisessa. Pori-Helsinki -yhteysvälillä valtatie 2 toimi myös tärkeänä joukkoliikenteen runkoyhteytenä, sillä vain osalla matkaa kulkee rautatie. Suurimmat liikennemäärät ovat Porin keskustan (lähes 19 000 ajoneuvoa vuorokaudessa) ja Vihdissä (lähes 15 000 ajoneuvoa vuorokaudessa).

Merkittävimpiä ongelmia ja puutteita valtatien 2 nykytilassa on henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien korkea aste ja absoluuttinen määrä. Valtatiellä 2 tapahtuu vuosittain keskimäärin 37 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta ja kolme liikennekuolemaa. Liittymäonnettomuuksien lisäksi yhteysvälillä on tapahtunut paljon eläinonnettomuuksia sekä yksittäisonnettomuuksia, jotka ovat pääasiassa olleet tieltä suistumisia. Kokemäen ja Porin välillä on lisäksi lukuisia rautatien tasoristeyksiä, joista etenkin vilkkaimmista tulisi pyrkiä eroon. Paikoitellen puutteelliset ohitusmahdollisuudet heikentävät myös koettua turvallisuutta. Rinnakkaistieverkossa sekä jalankulun ja pyöräilyn yhteyksissä on puutteita, jotka ohjaavat paikallista liikennettä tietyissä paikoissa valtatielle enemmän, kuin olisi toivottavaa. Alle 80 km/h:n nopeusrajoituskohteista tulisi pyrkiä eroon etenkin kuljetusten sujuvoittamiseksi. Myös tien kunnossa on havaittu puutteita, jotka edellyttäisivät laatutason nostoa. Suojaamattomia pohjavesialueita on jonkin verran.

Esimerkkejä valtatien palvelutasopuutteista

  • Korkeat liikennemäärät aiheuttavat ajoittain liikenteen jonoutumista vilkkaimmilla kaksikaistaisilla osuuksilla, erityisesti väleillä Rieskala–Tiilimäki (Pori), Friitala–Harjavalta, Karkkila–Olkkala ja Vihti kk–Nummela.
  • Valtatien 2 matkalla on useita maanteiden nelihaaraliittymiä, joista tulisi pyrkiä vähitellen eroon. Lisäksi valtatiellä on yhteensä kuusi kohdetta, joissa nopeusrajoitus laskee 60 kilometriin tunnissa.
  • Puuttuvia liittymiskaistoja on valtatiellä 2 Laanin (vt 8, Pori), Nakkilan, Mommolan (Huittinen, vt 12/kt 41), Humppilan (vt 9) sekä Pilvenmäen ja Yhtiönkadun (Forssa) eritasoliittymissä.
  • Vihdin ja Karkkilan välillä on useita lyhyitä (alle 1 km) keskikaiteettomia 2+1-ohituskaistajaksoja. Paikoitellen niiden turvattomuutta lisäävät jaksojen keskellä olevat yksityistieliittymät.
  • Liittymistä eniten henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia on poliisin tietojen mukaan vuosina 2011–2015 tapahtunut Honkaluodon eritasoliittymässä Porissa (valtatie 11), Nakkilan eritasoliittymässä ja Tiilimäen eritasoliittymässä Porissa.
  • Vaarallisimmat tasoliittymät vuosina 2011–2015 ovat onnettomuushistorian valossa olleet Uudenniityntien ja Maalaiskunnantien liittymä Porissa, Ulasoorin (Kyläsaarentien) liittymä Porissa, Pertolantien/Käentien yksityistieliittymä Kokemäellä ja Huittistenkadun ja Korkeakoskentien liittymä Huittisissa.

Laaja toimenpidevalikoima on muodostunut monesta eri lähteestä

Valikoiman pohjana ovat olleet aiemmat suunnitelmat, joihin lukeutuu eritasoisia selvityksiä tiesuunnitelmista aina liikennejärjestelmäsuunnitelmiin ja maakuntakaavoihin asti. Työn kuluessa on järjestetty työpajoja, sidosryhmäseminaari sekä kuntien kanssa pidettyjä neuvotteluja, joissa on kartoitettu sekä liikenteeseen että maankäyttöön liittyviä kaavailuja ja tarpeita.

Vaikutusten arvioinnin jälkeen on muodostettu suositus vuoteen 2027 mennessä toteutettaviksi toimenpiteiksi. Vaikutusten ja vaikuttavuuden arvioinnin lisäksi toimenpiteiden poiminnassa otettiin huomioon se, missä kohteissa palvelutasopuutteet ovat pahimmat ilman toimenpiteitä, sekä pyrittiin muodostamaan toimenpiteistä järkeviä hankkeita, jotka kannattaa toteuttaa kerralla. Raskaampien infratoimenpiteiden lisäksi ohjelmaan sisällytettiin asiantuntija-arvioiden perusteella kiireellisimmiksi havaittuja pienempiä toimenpiteitä, joiden tavoitteena on parantaa esimerkiksi liikenneturvallisuutta, jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä tai raskaan liikenteen olosuhteita.

Valitut infratoimenpiteet ja niiden vaikutukset

Vaikutusten arvioinnin perusteella seuraavan kymmenen vuoden aikana esitetään toteutettavaksi/edistettäväksi infratoimenpiteitä, joiden yhteenlaskettu kustannusarvio on noin 58 miljoonaa euroa.

Kuva. Satakunnan maakunnan alueelle sijoittuvat toimenpiteet kartalla.

Toimenpiteiden ansiosta ruuhkaolojen liikennesuoritteen osuus valtatiellä 2 ei kasva nykytilasta. Keskimääräinen matka-aika lyhenee toimenpiteiden ansiosta nykytilaan verrattuna, vaikka liikenne lisääntyy. Pääsuunnan liikenteen sujuvuutta tukee erityisesti se, ettei valtatiellä 2 ole liikennevaloja tai kiertoliittymiä.  Myös liittymien kokonaismäärä vähenee. Rinnakkaistiestön ja turvallisten poikittaisyhteyksien täydentyminen vähentävät liikenteen heterogeenisuutta eli pitkämatkaisen ja paikallisen liikenteen sekoittumista päätiellä.

Toimenpideohjelmaan sisältyy sekä pienempiä liikenneturvallisuustoimenpiteitä että hiukan mittavampia toimenpiteitä, jotka yhdessä lisäävät liikenneturvallisuutta ja sitä kautta myös liikenteen sujuvuutta häiriötilanteiden vähentyessä. Matala onnettomuusriski parantaa myös matka-ajan ennakoitavuutta ja helpottaa kuljetusten aikataulutusta. Esitetyt uudet eritasoliittymät parantavat myös maankäytön turvallisia kytkentöjä päätiehen. Pienet liikenneturvallisuustoimenpiteet kuten keskikaiteet, leveät keskialuemerkinnät, eritasoliittymien liittymiskaistat, riista-aidat, reuna-alueen pehmentäminen ja tasoristeystoimenpiteet parantavat merkittävästi yhteysvälin liikenneturvallisuutta. Keskeisiä vaikutuksia ovat kohtaamis- ja eläinonnettomuuksien sekä risteämiseen ja valtatielle liittymiseen liittyvien onnettomuuksien väheneminen.

Uudet jalankulku- ja pyöräilyväylät sekä ali- ja ylikulut parantavat paikallisia sekä virkistysreitteihin liittyviä yhteyksiä sekä lisäävät turvallisuutta ja kestävien kulkumuotojen houkuttelevuutta. Joukkoliikennepysäkit ja niiden palvelutasoluokittelu toimivat välineenä keskeisten pysäkkien kehittämisessä vastaamaan matkustajien tarpeita.

Muutamissa kohteissa suojataan pohjavesialueita, minkä jälkeen valtatien 2 vilkasliikenteisille jaksoille ei enää jää suojaamattomia I luokan pohjavesialueita, ja hiljaisemmillakin jaksoilla niiden tiepituus on vähäinen. Meluhaitat asutukselle vähenevät tuntuvasti Porin kohdalle tehtävien melusuojausten myötä.

Kehittämisselvitys löytyy netissä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen tiehankesivuilta.

Lisätietoja:

Varsinais-Suomen ELY-keskus, projektipäällikkö Matti Kiljunen, p. 0295 022 796


Regional information