Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2017

Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyy Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli maaliskuun lopussa 26 200 työtöntä työnhakijaa. Maaliskuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee - nyt 1 600 henkilöllä.  Viime vuoden maaliskuusta määrä väheni 11 prosentilla (3 200 henkilöllä), kun koko maassa työttömien määrä väheni hieman hitaammin eli 10 prosentilla. Työttömyys alenee sellaista vauhtia, että edellisen kerran Varsinais-Suomessa työttömiä oli vähemmän kuin nyt … marraskuussa 2013.

Työttömien osuus työvoimasta oli maaliskuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,6 % eli 1,4 %-yksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Näin Varsinais-Suomessa työttömyysaste on pienempi kuin koko maassa (12,1 %)  ja samalla osuus on maan ELY-keskusalueista viidenneksi pienin.

Työttömien määrä väheni vuoden takaisesta kaikkien ELY-keskusten alueilla. Vuotta aiemmasta työttömyys väheni Varsinais-Suomessa kaikissa seutukunnissa. Näin tapahtui myös nuorten työttömyyden osalta.  Ripeimmin työttömien määrä väheni Vakka-Suomen seudulla (-21%) , kun Turunmaan saaristoissa alenemistahti jäi 1 prosenttiin. Työttömyys vähenee kaikissa ikäluokissa ja alle 30-vuotiaiden osalla se alenee koulutustaustasta riippumatta. Nyt pitkäaikaistyöttömyyskin vähenee kaikissa alueen seutukunnissa. Pitkäaikaistyöttömyys vähenee jo 17 kunnassa: esimerkiksi Salossa, Turussa, Raisiossa ja Naantalissa pitkäaikaistyöttömien määrä alenee.

Huhtikuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee ja niin tapahtuu Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa.

Huom! Työllisyyskatsauksessa on taulukko, josta löytyvät työttömien määrät eri ryhmissä (mm. nuoret ja pitkäaikaistyöttömät) kaikista Varsinais-Suomen kunnista.

Tarkempaa tietoa:

Uusi Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus, nettiversio

  • monikäyttöinen nettiversio, jossa  kuviot kuten koko katsauskin ovat tallennettavissa

http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-varsinais-suomi-tyollisyyskatsaukset#.V2geMDGcwVA

  • työllisyyskatsaukset pdf-muodossa

 

Lisätietoja:

Juha Pusila

analyytikko

Varsinais-Suomen ELY-keskus

puh. 0295 022 772


Regional information